Katri Helena. Kuva: Mirva Kakko/Otavamedia

Katri Helenasta tulossa kirja: ”Olen vieläkin elossa!”

Ikonisen Katri Helenan ensimmäisestä levytyksestä, Poikien kuvat, tulee ensi vuonna kuluneeksi 60 vuotta. Sen kunniaksi laulajasta julkaistaan keväällä 2023 elämäkerta, jonka kirjoittaa kirjailija Elina Hirvonen.

– Keväällä 2020 havahduin ajatukseen, että haluan kertoa enemmän. Kuinka elämänkokemukset ovat vaikuttaneet ajatteluuni ja elämänymmärrykseeni, ja miten olen kaiken sydämessäni tuntenut, Katri totesi kirjan kustantavan Johnny Knigan tiedotteessa.

Vuosien saatossa Katri on nähnyt keikkailun muutokset. Takavuosina glamour oli keikkailusta kaukana.

– Kun aloitin 1960-luvulla, oli auto, peräkärry ja kontrabasso, jotka kulkivat auton katolla. Lapin kiertueilla piti pysähtyä odottamaan aura-autoa, jotta pääsimme jatkamaan sakeassa lumipyryssä matkaa, Katri Helena kertoo Hymyn painetussa lehdessä.

Ennen ensi vuoden juhlallisuuksia Katri tekee jo tulevana keväänä konserttisalikiertueen, pienimuotoisena.

-Olen vieläkin elossa, Katri Helena totesi Vain elämää -konsertissa palattuaan lavalle pitkän tauon jälkeen joulun alla.

-Ihanaa että saan vielä laulaa, 76-vuotias Katri Helena kiittää.

Surua viime vuosiin on tuonut Katrin Bertta-äidin kuolema tammikuussa 2020. Tämä eli kuitenkin rikkaan elämän ja kuoli 102-vuotiaana.

Lue juttu Katri Helenasta painetusta lehdestä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Katri Helena

Kommentit

Oma kommentti