Katso eduskunnan vaiteliaimmat kansanedustajat!

Alexander StubbKansanedustajat palailevat syyskuussa pitkiltä kesälomiltaan takaisin töihin. Kevään jytkyvaalit toivat eduskuntaan paljon uusia kansanedustajia. Hymy selvitti vaiteliaimmat uudet kansanedustajat eli ne edustajat, jotka eivät saaneet suutaan auki istuntosalissa. Osa heistä ei puhunut salissa kertaakaan.

Hämäläiset ovat tunnettuja vaiteliaisuudestaan, mutta silti kesälomiin mennessä pirkanmaalaiset kansanedustajat Anna Kontula (vas.), Laila Koskela (ps.) ja Martti Mölsä (ps.) eivät käyttäneet yhtään puheenvuoroa.

Myöskään vaasalainen Janne Sankelo (kok.) ei saanut kielenkantojaan irti. Ministereistä yhtään ainoaa puheenvuoroa eduskunnassa ei käyttänyt Alexander Stubb (kok.), joka on myös uusi kansanedustaja.

Mikael Jungner (sd.) piti vain yhden puheenvuoron. Muita yhden puheenvuoron käyttäneitä oli Johanna Jurva (ps.), Pia Kauma (kok.), Jani Toivola (vihr.), Kristiina Salonen (sd.), Aino-Kaisa Pekonen (vas.), Jukka Kopra (kok.), Hanna Tainio (sd.), Sofia Vikman (kok.), Ari Torniainen (kesk.), Lars Erik Gästgivars (r.), Eila Tiainen (vas.) ja Satu Haapanen (vihr.)

Että näin. Toivottavasti syyskaudella hekin löytäisivät jo jotain sanottavaa.

Teksti: Hymy
Avainsanat: Alexander Stubb, Anna Kontula, Jani Toivola, Janne Sankelo, Johanna Jurva, Laila Koskela, Martti Mölsä, Mikael Jungner

Kommentit

”Jos ei ole mitään sanottavaa niin eikö ole parempi olla hiljaa?”

Helvetin hyvin sanottu!

toivola käyttää aikansa lehtien palstoilla itkemiseen kuinka häntä on taas kiusattu tms. säälittävä jätkä. ei mitään jakoa todellisiin asioitten hoitamisiin, täysin turha ukko joka pääsi eduskuntaan homo-ja neekerikortilla.

Miettivät siellä istunnoissa mihin sitä tuohta laittaa….

Jugneekeri imuttelee paukkuja puhelee ufoja ja Araljärvi lainehtii Kerkkoveljen peräpoukamassa eikä saa tatsia koska se onkin raaka porkkana

Eihän uudella eduskunnalla ole ollut juuri mitään käsiteltävää. Tarpeetonta tilastointia tässä vaiheessa.

on varmasti parempikin että eivät puhuneet!! kun ei noilla tunnu olevan mitään järkevää sanottavaa,

Toivola on itkupilli. Toivottavasti on hiljaa ja putoaa pois tai jää saikulle kuten Tony Halme.

Viime kauden aktiivisimmat puhujat Pentti Tiusanen, Erkki Pulliainen ja Lauri Oinonen, kaikki putosivat ja hyvä niin. Edustajan työ on ihan muuta kuin tyhjälle salille puhumista ja istuntojen venyttämistä, joka maksaa kymppitonneja per tunti.

Jos ei ole mitään sanottavaa niin eikö ole parempi olla hiljaa?

Toivolakin meni henskelit paukkuen eduskuntaan ja sitten on varmaan sen kerran valittanut kun häntä pientä homoneekeripoikaa syrjitään..

Oma kommentti