Keikkajärjestäjä Tuksusta: Minibaarit juotiin, hotellihuoneita varattiin omin päin, paikat jätettiin siivottomaan kuntoon!

Johanna Tukiaisen ja hänen ex-keikkamyyjänsä välillä oli jatkuvaa kiistaa rahasta.

Asia käy ilmi Tukiaisesta kirjoitetusta paljastuskirjasta nimeltä Koko kansan Johanna. Kirjan on kustantanut Metrotuotanto.

Kirjassa ex-keikkamyyjä kertoo, että Tukiainen oli tehnyt kirjallisen sopimuksen esiintymiskiertueesta, mutta hänen jakeluunsa ei mennyt se, että keikat oli sovittu laskutettavaksi jälkeenpäin. Niinpä Tukiaisen sisarukset pummasivat rahaa keikan päätteeksi käteisenä – niin keikkamyyjältä kuin ravintolaltakin.

Sopimuksen ehtoihin piti palata useita kertoja, mutta ongelmat vain toistuivat.

Lisäksi palkkioista jouduttiin vähentämään milloin mitäkinesiintyjien aiheuttamia kuluja. Joskus Johanna oli kirjan mukaan varannut hotellihuoneen tai käyttänyt minibaaria ilman että siihen oli lupaa. Myös lukuisat järjestyshäiriöt, paikkojen rikkoutumiset ja sotkemisest vaativat veronsa. Esiintymispaikat velottivat niistä keikkajärjestäjää, joka puolestaan joutui vähentämään niitä Johannan palkkiosta.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Johanna Tukiainen

Kommentit

Oma kommentti