Kike Elomaa: Kokematon hoitaja kuoleville!

Kike ElomaaHymyn huhtikuun numerossa julkkikset kertovat työhaastattelusta, jota eivät kuuna päivänä unohda. Yksi kiertohaastatteluun osallistuneista on vastavalittu kansanedustaja ja persujen ääniharava Kike Elomaa. Kike kertoo päättäneensä ylioppilaaksi päästyään hakeutua Helsingin Koskelan kroonikkovanhusten hoitajaksi.

-Sanoin työhaastattelussa, että haluan alalle ja olisi hyvä saada kokemusta siitä.

Kiken ihmetykseksi haastattelu oli sillä selvä ja paikka avautui sim-sa-la-bim.

-Ensimmäinen työilta oli haastava. Oli hämärää, kun menin erään potilaan huoneeseen. Mamma oli valkoinen kuin lakana, sillä hän oli kuollut! Jouduin valmistelemaan hänet yksin viimeiselle matkalleen. Se oli aika kova juttu, Kike muistelee työrupeamaansa. Sittemmin hän kouluttautui röntgenhoitajaksi.

Lue muiden julkkisten tarinat lehdestä!

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Kike Elomaa

Kommentit

taitaa olla jokunen vuosi siitä kun kike oli ylioppilas, on se hoito muutunut himppun verran niistä ajoista !!

Samaa mieltä kanssasi. Missä puolueessa ei ole hämätyyppejä?

no Lissu hei mites toi keskustalaisten pääministeri osasto? Anneli Jäteläjä valehteli,vääristeli,varasti ja vältti niukin naukin rikossyytteet, Annelin seuraaja Matti ”missä sää oot, mää oon lautakasassa” Vanhamuna valehteli,vääristeli,varasti ja vältti vankilan niukin naukin, kun rikokset kerkes just ja just vanhentua, ja sitten Matin seuraaja Mari ”eläimet kärsimään t:Minkki-Mari” Kiviperse joka valehtelee,korruptoi,varastaa ja pakoilee vastuuta, no onneks ei tehty rikoksia sentää. Mietin vaa et jos kesKUSTA olis jatkanu pääministeri puolueena, ni kukas sielt olis tullu seuraavaks? Paula ”en minä tiedä sijoitustoiminnasta mitään, mutta ekalla kertaa 2kk puol millii hanskaan” Lehtomäki jolla ei ole mitään laitonta toimintaa ainakaan talvivaarassa…

On meillä siinä nainen joka edustaa kansaa. Aviomies on sen luokan rikollinen että ei kehtaa näyttää naamaansa linnan juhlissa. ”Kimmo ilmoitti minulle heti vaalituloksen tultua, ettei hän tule kanssani Linnan juhliin, Kike Elomaa kertoi viikonvaihteen Iltalehdessä.”. Ja lehti jatkaa:”Kimmo Elomaan elämää ovat värittäneet ongelmat lain kanssa. Vuonna 1989 hänet tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen Ruotsissa. 2000-luvun vaihteessa aviopuolison talousrikossyyte esti Kikeä asettumasta ehdolle eduskuntavaaleihin. Asia eteni hovioikeuteen, jossa Kimmo Elomaa sai kahden vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen. Vuonna 2005 Kimmo Elomaa sai jälleen vankeustuomion, tällä kertaa törkeästä kätkemisrikoksesta.” Että täämmöstä.

Näinköhän heti ensimmäisenä iltana yksin työskenteli? Ja mikähän hänen tarinansa pointti oli? Hoitoalalla varsinkin vanhusten parissa kuolema on tuttu vieras, joten mitähän hirmuisen erikoista tässä nyt oli.Ehkäpä joku persu nyt ylistyslauluihin puhkeaa, kun bodaaja on joskus kohdannut the Kuoleman..

Amerikkalaiset on tosin vielä tyhmempiä äänestäjiä.Yli 40 miljoonaa jenkkiä elää köyhyydessä ja Trump pröystäilee kuinka hyvin”heillä”menee.Taitaa siis tarkoitta öky rikkaita ei taviksia.

Kiken 13 000 ääntä kertoo kaiken varsinaissuomalaisten ajatuksenjuoksusta.

on niin niitä pahempiakin lapsuksia kuultu ja nähty, kuin Kiken yksi kirjoitusvirhe.

pirun hyvä että saatiin kike edudkuntaan, on siellä tyhmempiäkin ollut.Onpahan ainakin selkokielinen edustaja eikä mikään paskanjauhaja.

Miksi otsikointi on TAAS päin ¤”&%”&”¤&tua ? Suomalainen media on surkea esitys 🙁 .

Ja nyt kokematon kansanedustaja, joka painelee sattumanvaraisesti äänestysnappuloita.

No, perussuomalaisten eduskuntaryhmän työskentely ja täydellinen hajoaminen tulee varmasti olemaan viihdyttävää.

Et sittes ole ”asdf” lukenut hänen koottuja selityksiään mokalleen? Tuskin tietää vieläkään kunnolla mitä litosfäärilaatat ovat.

”:)” Voi sinä raukka, jos et ymmärtänyt, hän tarkoitti mannerlaattojen välisiä liitoskohtia.

Itse en pidä hirveästi persuista mutta en silti ole idiootti.

Juuri tällaisesta oppii…Tilanne ei ollut mitenkään ainutkertainen ja kuten huomaamme, ko. henkilö ei todellakaan 1.illan jälkeen vaihtanut alaa !Ainakaan minun mielestäni tässä ei ole mitään ihmeteltävää!

Tämän jutun otsikointi taas aivan järjetön. Tässä ”uutissa” ei ollut mitään järkeä!

Ei hän ole neitokainen. Naimisissa suurhuijari Kimmo Elomaan kanssa. Vakuutus ja veropetoksista linnassa istunut bodari.

Suuremmissa kansakunnissa kuollaan suoraan kadulle, hieno meininki. Sitä sietää mummin kadehtia.

Ylioppilastodistuksella ei todellakaan pysty osaamaan vainajan laittoa, joten mitähän armon neitokainen on siellä puuhaillut.

Mikä tässä kotimaassa on oikeen vikana?
Tällaisia ”juttuja” aivan liikaa.
Suuremmat kansakunnat hoitaa paremmin asiansa.

Oma kommentti