Kike Elomaan mies ja strippari – salaperäinen sviittiyö!

Kimmo ElomaaKike Elomaasta kerrottiin pari viikkoa sitten Seiskassa Kiken pitäneen yllä kulissisuhdetta rumpalimieheensä jo 15 vuoden ajan. Oikeasti hän on naimisissa Kimmo Elomaan kanssa. He asuvatkin samassa talossa Maskussa.

Mutta eipä Kimmokaan ole jäänyt tuleen makaamaan. Naiskauneus on mitä ilmeisemmin kiinnostanut.

Nyt nimittäin avautuu stripparinakin tunnettu Kirsikka Kelloniemi eli Geronima, joka kertoo salaperäisestä sviittitapaamisesta Kimmon kanssa. Mitä tapahtui, se selviää kesäkuun Hymystä.

Kirsikka KelloniemiKimmo on viestitellyt Geronimalle ahkerasti senkin jälkeen!

Mielenkiintoista on, että Kike pääsi uutena kasvona eduskuntaan, mutta Kimmo liittyi Geroniman ”tukijoukkoihin” eli Facebook-kaveriksi. Geronimahan oli myös ehdolla eduskuntaan.

Teksti: Hymy
Avainsanat: Kike Elomaa, Kimmo Elomaa, Kirsikka Kelloniemi

Kommentit

No kyllä seiskassa oli taas juttua etä Elomaa ostelee ruokaa Raumalla 🙂 On kyllä aika pitkään niillä nurkilla viihtynyt….

Onnea oikein paljon Kimmolle saa nuorta lihaa te muut olette kateellisia panettelioita

Päivi ja Kimmo elokuvissa raumalla. Päivi vilkuili ympärilleen, eikö nyt kukaan huomaa.

SINNE EDUSKUNTAANKIN SOPII NÄKÖJÄÄN KUKA TAHANSA IUKAN
PUOLUEKURIN ALLA NAPINPAINAJAKSI.

mitäs väliä missä liikkuu, kun ei kerran ole töitä, on ainakin näkyvillä, niin sanotut jukkikset, voi pas…..

”Kimbellä on komea rikosrekisteri. Ja Kikke siinä sivussa sai pienen tuomion ja kunnostautui äijänsä apologistina.
Onneksi olkoon persujen äänestäjät! Olette Suomen asialla toden totta. Rötösherrat kuriin, eiks jee jepulis. Kaikki vaan pyörittämään hämäräperäistä rakennusbisnestä.” Hiljaa kommari, tai tulen hiljentämään sut lopullisesti.

Kirjoittakaas joku KAIKKI ton ukon huijaukset kaikkien nähtäville. Kai toi kohta pyrkii eduskuntaankin.

Kirsikalla on tatuoitu täplärapu käsivarteen.

Kimbellä on komea rikosrekisteri. Ja Kikke siinä sivussa sai pienen tuomion ja kunnostautui äijänsä apologistina.
Onneksi olkoon persujen äänestäjät! Olette Suomen asialla toden totta. Rötösherrat kuriin, eiks jee jepulis. Kaikki vaan pyörittämään hämäräperäistä rakennusbisnestä.

kimmo on komee mies. oon katellut kaukaa. eikä naama oo julkisuudessa koko ajan. ottaisin

TOI ROISTO TURVAA TAUSTANSA KIKEN KANSSA ASUMISELLA. KYLLÄHÄN NÄÄ TIEDETÄÄN

Vaan vähän mietin löytääkö kimmo sen kirsikan…. hmmm. useimmat miehet ei oikein tiedä missä kirsikka ja siksi pitää käydä torilla.

Kyllä minäkin yhtyisin isotissiseen Kirsikkaan ja joka aukkoon! Mukava muija.

Mitä Kaarle Kustaa edellä sitä muut perässä! mikä pakkomielle näillä vanhoilla ukoilla Tauski ja muut päästä muhimaan omien lasten ikäisten C-LUOKAN bimbojen kanssa. Upea aikuinen Helena Lingren ei näitä ukkoja vilkaisisikaan!

Oma kommentti