Kiti Kokkonen paljasti yllättävän suhteensa Marko Keräseen!

Kansan rakastama Kiti Kokkonen nähdään Tanssii tähtien kanssa -ohjelman lisäksi tv-ruuduissa Putouksesta tuttuna Tanhupallona. Hänen oma sarjansa alkoi pyöriä viikonloppuna. Tanhupallon oma ohjelma kuvattiin viime kesän aikana.

– Olen ehtinyt tekemään myös keramiikkatöitä, mikä on ollut kivaa. Puutarhatyöt ovat jääneet nyt vähemmälle. Kasvihuoneessa kurkut kasvavat, tomaatit kypsyvät, on kahta kesäkurpitsaa, vähän rucolaa ja herneitä, ihan perusmeininkiä, Kiti nauraa Hymyn painetussa lehdessä toimittajallemme Juhamatti Niemiselle.

Tv-ohjelmien lisäksi Kitillä riittää kiireitä luotsaamansa Suomen Komediateatterin tulevan Juhlakunnossa!-revyyn kanssa. Sen koreografian on suunnitellut Kitin tanssiopettaja Marko Keränen. Tyypit ovat siis hyvinkin tuttuja toisilleen vuosien ajalta.

– Meillä on nyt tiivistä yhdessäoloa tiedossa. Marko on toiminut jo useamman vuoden ajan mentorinani koreografioissa, joten on ihanaa päästä nyt hänen oppiinsa tanssissa.

Eniten Kiti jännittää meneviä tanssilajeja, kuten jiveä ja quickstepiä.

– Minulla on niin huono kunto. En tiedä, miten pärjään nopeissa liikkeissä, Kiti pohtii.

Lue muiden TTK-julkkisten kuulumisia painetusta lehdestä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Kiti Kokkonen, Marko Keränen, Tanhupallo

Kommentit

Oma kommentti