Kohublondi ärähti Johanna Tukiaiselle: Oikeusjuttu tulee!

Sosiaalisessa mediassa suosikiksi noussut, Playboy-tähteydestä verkkomedioiden haastattelussa haaveileva Elena Vikström on ärähtänyt Johanna Tukiaiselle, jonka on kuullut haukkuvan häntä Facebook-sivuillaan.

-Olen saanut tänään useita vihjeitä siitä, että Johanna Tukiainen kirjoittelee ihan kamalia tekstejä minusta Facebook-seinälleen. Miksi? Minä en tunne koko ihmistä, eikä hän tunne minua. Emme ole ikinä edes tavanneet Johannan kanssa, Elena pähkäilee.

Sen verran Johannalla ja Elenalla on yhteistä, että Elena on jonkin aikaa asustellut Johannan entisessä Jollaksen-asunnossa. Sen vuokrasi hänelle Tukiaisen perhe.

-Johannalla taitaa hieman käydä kateeksi, kun joku on oikeasti upea ja etenee jollakin tavalla tavoitteissaan, Elena väläyttää.

-En tietenkään saa Johannaan mitään yhteyttä, koska emme ole kavereita Facebookissa. Jutut kuitenkin ovat kuulemani mukaan sitä tasoa, että oikeusjuttuhan niistä tulee, mikäli ne eivät välittömästi sieltä ala poistumaan… Joku voisi välittää tämän viestin Johannallekin, Elena kirjoittaa.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Elena Vikström, Johanna Tukiainen, kunnianloukkaus, oikeusjuttu, some, sosiaalinen media

Kommentit

Oma kommentti