Koiria kuvattiin lämpökameralla, kun niitä silitettiin – ja mitä sitten tapahtuikaan!

Tutkimukset ovat osoittaneet, että lemmikit voivat auttaa vähentämään omistajiensa stressiä ja masennusta, mutta toistaiseksi tiedetään vain vähän ihmiskontaktien vaikutuksesta eläinten hyvinvointiin. Ihmiskontakti kuitenkin lisää koiran myönteisiä tunnetiloja.

Tutkijat ovat pitkään käyttäneet lämpökamerakuvausta mittaamaan eläinten stressitasoja. Nestlé Purinan tutkimukset hyödynsivät nyt ensimmäistä kertaa teknologiaa, jolla mitataan eläinten onnellisuutta ja innostusta.

Osana tutkimusta Nestlé Purina lähetti testiryhmän vierailemaan yhdysvaltalaisessa koirien turvakodissa. Testiryhmä vietti aikaa koirien kanssa ja rapsutti niitä vartin ajan. Testiin osallistuneet ihmiset ja koirat eivät olleet aiemmin tavanneet toisiaan, joten niiden välillä ei ollut aikaisempaa sidettä. Koe osoitti, että suora ihmiskontakti lisää koirien kokemia positiivisia tunnetiloja. Kokeen tarkemmat tulokset julkaistaan ensi vuonna.

Kuvituskuva, kuvan koira ei liity aiheeseen.

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: koira, lämpökamera, lemmikki

Kommentit

Oma kommentti