Koko missisota alkoi tästä jutusta – katso!

Pia Pakarinen, Noora HautakangasSuomessa puhkesi missisota viime perjantaina, kun missimanageri ja vuoden 2007 Miss Suomi Noora Hautakangas hyökkäsi hallitsevaa Miss Suomea Pia Pakarista kohtaan väittäen tätä liian varovaiseksi median suhteen. Hautakankaan hyökkäys osui mielenkiintoiseen aikaan, sillä vain kaksi päivää aiemmin, keskiviikkona, Hymy oli julkaissut manageri Hautakangasta ja hänen toimenhoitoaan raskaasti arvostelevan jutun. Hautakangas siis mitä ilmeisemmin katsoi, että hyökkäys oli paras puolustus.

Miss Suomi Pia Pakarinen ei nielaissut managerinsa höykytystä, vaan ihmetteli, miten medianäkyvyyttä voi olla, kun sen järjestäminen kuuluisi maalaisjärjen mukaan managerin työnkuvaan.

Nyt tilanne on edennyt siihen, että myös ex-missi Viivi Pumpanen on arvostellut Hautakangasta.

-On totta, että Hautakangas ei hoitanut managerin töitään parhaalla mahdollisella tavalla, Pumpanen totesi Iltalehdelle. Hän ryöpytti kuitenkin kokonaista missiorganisaatiota siitä, ettei se keskity kisojen järjestämisen jälkeen missin loppuvuoteen.

MTV3 Viihdeuutisten mukaan Miss Suomi Pia Pakarinen on nyt vaihtanut manageria. Finnartisteilla hänen buukkauksiaan on ryhtynyt hoitamaan ahkeruudestaan kiitosta saanut Linda Ahonen.

Tästä kaikki alkoi!

Hymy julkaisi juttunsa ”Nyt puhuu ex-Miss Suomi – missimanageri on vaihdettava!” printtilehdessään keskiviikkona. Tästä jutusta nousi härkänen, joka on nyt johtanut valtakunnassa ainakin Miss Suomen kohdalta hyvään lopputulokseen. Lue koko juttu tästä alta:

Viivi PumpanenVuoden 2007 Miss Suomi Noora Hautakangas on valoisa persoona, mutta työ missimanagerina ei vakuuta. Nooran organisointikyky voi tulla kalliiksi missikeisari Eino Makuselle ja Miss Suomi Pia Pakariselle.

Maailma tuntee monta tarinaa, joissa huono manageri on suorastaan tuhonnut päämiehensä uran. Siitä ei kaiketi ole kysymys kotikutoisessa Miss Suomi -kisassamme ja sen taustaorganisaatiossa. Hymy on kuitenkin saanut vihjeitä useista lähteistä siitä, ettei missimanagerin työt Finnartistien palveluksessa missivuotensa päätyttyä aloittanut Noora Hautakangas ole hoitanut moitteettomasti hommiaan.

-Niin surullista, toteaa pitkän linjan naistoimittaja, joka ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään. -Noora Hautakangas on aivan valloittava persoona ja missinä todella pidetty. Tulee kaikkien kanssa toimeen. Mutta hänellä ei vain luonnistu tuo paletin pyöritys. Hän ei vastaa soittoihin tai tekstiviesteihin tai kun vastaa, asiat jäävät aina puolitiehen tai hoitamatta. Tuntuu että pitää tietoa ja asioita lypsää viimeiseen asti, eikä sittenkään homma toimi, toimittaja toteaa.

Hän kertoo työnsä kärsineen asiasta.

-En erittele miten, etten paljastuisi, mutta kaikenlaista kummallista on ollut. Minusta asiakkaan ei pitäisi olla se innokkaampi osapuoli, vaan myyjän.

Hymyn tiedossa on myös toimittajaryhmä, joka on ottanut Finnartisteihin yhteyttä kannellakseen Hautakankaan menettelystä kirjallisesti. Viesti on samankaltainen:

-Mukava tyttö, ei kuitenkaan hoida hommiaan hyvin. Yksinkertaisten asioiden sopiminen kestää ja kestää. Siinä kärsivät Eino Makusen ja missin tulot! Nostamalla asian päivänvaloon teemme Makuselle palveluksen.

Kriisipalaveri

Kaapo VäistöHymyn missitoimittaja ja -asiantuntija Kalle Väistö ennättää puolustamaan Hautakankaan roolia:
-Käsittääkseni hän on niin monessa mukana. Tekee paljolti omia hommiaankin eli hoitaa tätä missimanageerausta kaiken ohessa. Ehkä tässä on aikataulutuspulmia, Väistö näkee.

Entinen Miss Suomi taas on jyrkempi sanakäänteissään. Hän ei halua paljastaa nimeään peläten leimaantumista ”känkkäränkäksi”.

-Koska Miss Suomen ja Finnartistin välillä on kirjallisesti sovittu, että kaikki keikat menevät manageri Hautakankaan kautta, on vähän outoa, että manageri markkinoi Miss Suomea ja myy siinä samalla omia keikkojaan.

Ex-missin mukaan on käynyt ilmi, että kun Hautakangas on antanut keikkatarjouksen Miss Suomesta, hän on tarjonnut myös itseään. Tämä tarjous saattaa olla kaiketi jopa edullisempi kuin hallitsevan missin hintapyyntö. Ex-missi kertoo asiakkaiden ihmetelleen käytäntöä hänelle itselleen.

-Silloin kun hänet puhelimella tavoittaa, hän on ihan hyvä tyyppi ja ahkerasti hoitaa asioita. Häntä vain ei helposti tavoita.
Missi ja monet missialan taustavaikuttajat ovat suoraan sitä mieltä, että manageri olisi pistettävä vaihtoon.

Hymyn tavoittama Miss Suomi Pia Pakarinen ei halua kommentoida asiaa julkisesti, mikä on aivan ymmärrettävää. Hymyn tiedossa on kuitenkin, ettei hänkään ole tavoittanut Hautakangasta aina niin halutessaan. Kun hän oli ollut missinä jo jonkin aikaa, ihmetystä saattoi herättää, etteivät manageri ja missi olleet tavanneet kuin nimeksi.

Lehtemme tiedossa on myös eräänlainen kriisipalaveri, joka Finnartisteilla on käyty managerointitoimen uudelleenoperoimiseksi. Hautakangas jatkaa kuitenkin tiettävästi edelleen pestissään, mutta lisäapua on luvassa. Nykyinen missimme Pia Pakarinen on myös onnistunut löytämään omia hyviä taustajoukkoja tuekseen. Keikkoja hän aikoo hankkia myös omatoimisesti.

Kuvat: Pia Pakarinen/Noora Hautakangas, Viivi Pumpanen, Kalle Väistö

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Eino Makunen, Finnartist, Kalle Väistö, Linda Ahonen, Noora Hautakangas, Pia Pakarinen, Viivi Pumpanen

Kommentit

Vaihtoon koko hömelökangas. Mitä tuollaisella tekee, joka ei töitään hoida. Ei kai tuollaisesta mitään makseta. Menkään vaikka siivoamaan tai kaupan kassalle, jos nyt nuokaan häneltä luonistuisivat.

Meillä on tällähetkellä erittäin kaunis missi, ja tuntuu olevan vielä järkeväkin! kun vertaa esm,Satu Tuomistoon, joka puhuu älyttömyyksiä puuttuessaan siippansa ja hänen ex väleihin! hän kun ei ole päivääkään asunut siinä liitossa!! ja erotilanteissa on hyvin mahdollista kaikenlainen uhkaaminen ja painostus! ja tämän vuotinen missimme omaa kauniin suun!!!!

Oma kommentti