Korona teki tämän konditorian kakusta hittituotteen – katso!

Helsinkiläisen Rönttösrouva-konditorian lähes kaikki ti­laukset peruttiin hetkessä, kun koronavirus luokiteltiin pandemiaksi ja ihmisten kokoontumista rajoitettiin huomattavasti. Samalla luonnollisesti peruttiin kaikki kevään juhlatilaisuudet. Kakkuja ja leivonnaisia ei enää tarvittu.

– Tilaukset olivat seis yhdessä päivässä. Peruutuksia tulvi sähköpostiini. Pari päivää meni, kun vastailin peruutusviesteihin, yrittäjä Jussi Järvinen muistelee maaliskuista maanantaita, jolloin tilanteen vakavuus leipomon toiminnalle paljastui.

Rönttösrouvassa ei jääty sormi suussa ihmettelemään. Yhdessä pohdittiin, mitä tässä tilanteessa voisi tehdä. Kondiittoreille tuli mieleen, että ihmiset naureskelevat mediassa ja sosiaalisessa mediassa vessapaperin hamstraajille. Yritettäisiinkö selvitä hankalasta tilanteesta siis huumorin kautta?

– Kondiittorimme keksivät vessapaperikakkuidean. Malliksi laitettiin vessapaperirulla, ja pian näköiskakkuja oli vitriinissä esillä. Ne menivät heti iloisille asiakkaille, myymälävastaava Mira Isorinne kertoo.

Vaikuttaa siis siltä, että näinä vaikeina poikkeusaikoina ihmiset kaipaavat paitsi herkullista kakkua, mutta myös iloista mieltä. Ainakin tässä tapauksessa huumorin kukka alkoi kukoistaa.

– Teemme kakkuja kovalla vauhdilla, jotta voimme vastata kysyntään. Niitä kysellään jo Pohjois-Suomesta asti. Myös muiden tuotteiden, kuten piirakoiden ja leipien menekki on kasvanut. Paiskimme töitä kakkujen parissa ihan kuin joulun alla kiireisimpinä aikoina, Järvinen hymyilee.

Lue Rönttösrouvan ja wc-rullakakun tarinasta lisää Hymyn painetusta lehdestä jutusta, jonka sinne kirjoitti Reija Kokkola. Katso kuva kakusta alta:

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: kakku, Rönttösrouva, vessapaperirulla, wc-rulla, wc-rullakakkau

Kommentit

Oma kommentti