Kristiina Wheeler diivaili medialle: Draamaa tyhjästä!

Laulaja Kristiina Wheeler julkaisi Sirpaleista koottu -albuminsa helmikuussa ja poseerasi sen myyntiä edistääkseen Me Naiset -lehdessä kertoen mielenterveysongelmistaan. Nyt samainen artisti diivailee medialle julistamalla Draamaa tyhjästä -palkinnon.

Wheeler on kirjoittanut blogissaan ja Facebook-sivuillaan enemmän kuin kerran masennuksestaan ja riittämättömyydestään taiteilijana. Ei siis ihmeellistä, että viihdemedia uutisoi alkuviikosta hänen hämmennystä aiheuttavasta päivityksestään.

Laulajatar oli dramaattisesti repinyt biisilistansa, kuvannut sen sivuilleen ja kirjoitti tekstiksi ainoastaan: Kiitos ja näkemiin.

Tämä sai fanit hämmentymään. Muuan arveli, onko Kristiinan biisit nyt lopullisesti soitettu. Ottaen huomioon Wheelerin aikaisemmat kirjoittelut Como.fi kysyi aiheellisesti, mikä lienee totuus laulajan päivityksestä. Artisti oli aiemmin valitellut laajasti luomisen tuskaansa ja huonouttaan biisintekijänä. Laulajatar myös lopetti Facebook-päivitykset yli viikoksi eikä selventänyt asiaa mitenkään.

Nyt Wheeler on suivaantunut saamastaan huomiosta. Hän julistaa verkkolehden tekemän jutun turhaksi, edellyttää kansalaisilta medialukutaitoa ja antaa toimittajalle Draamaa tyhjästä -palkinnon.

Nyt vain tarvitsisi enää tietää: kuka Kristiina Wheeler.

 

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Kristiina Wheeler

Kommentit

Oma kommentti