Lapsen syntymä pisti Teemu Roivaisen arvomaailman uusiksi

Kun korona vei keikat, ex-tangokuningas, laulaja Teemu Roivainen sai keskittyä isyyteen. Tyttären syntymä laittoi laulajan arvomaailman uusiksi.

– Läsnäolon merkitys on korostunut, hän sanoo Hymyn painetun lehden jutussa toimittajallemme Juhamatti Niemiselle.

– Olen rauhoittunut. Kun aiemmin on kuluttanut aikaa keikoilla ja studion nurkassa, nyt on pyrkinyt järjestämään aikaa siten, että pystyy olemaan enemmän lapsen kanssa. Ei sitä aina malttaisi lähteä kotoa keikoillekaan.

Uusi elämänvaihe on heijastunut myös lavalla.

– Herkistyn paljon helpommin. Kun laulaa jotain kappaletta, silmäkulmat rupeavat kostumaan. Tietyt biisit, kuten esimerkiksi Sua mä kaipaan, ovat saaneet uuden merkityksen, Teemu myöntää.

Teemulta ilmestyi syksyllä Uusi alku -niminen albumi. Miehen koko haastattelun voi lukea painetusta Hymystä.

-Ollaan me harjoiteltu tyttären kanssa mikrofoniin laulamistakin. Se oli jännää, mutta en lähde tuputtamaan hänelle mitään, isukki sanailee.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: lapsi, syntymä, Teemu Roivainen

Kommentit

Oma kommentti