Laulaja Kari Vepsä ja syöpä: ”Nyt on vähän sellainen huono uutinen”

Kari Vepsä kävi läpi syövän. Päätös eturauhasen poistamisesta syntyi, kun laulaja kuuli, että erektiokyky kyllä säilyy. Nyt mies puhuu avoimesti lääkärintarkastusten tärkeydestä Hymyn painetun lehden jutussa, jonka on kirjoittanut Ilari Kauppinen ja kuvittanut Kari Pekonen.

Tällä hetkellä miehen terveys on hyvällä mallilla. Kahdeksan vuotta sitten todettu eturauhassyöpä on kurissa.

– Tammikuun 18. päivänä vuonna 2011 sain syöpädiagnoosin. Kirurgi soitti minulle, mutta puhelun vastaanottamiseen oli huono tilanne. Olin keikalla Eckerö Linella ja tauolla hytissä. Sanoin puhelimen toisessa päässä olevalle lääkärille, että pitäisi mennä viiden minuutin kuluttua laulamaan.

Kari muistaa sekunti sekunnilta mitä puhelun aikana tapahtui. Tieto sairastumisesta oli isku vasten kasvoja.

– Mieleeni jäivät hänen sanansa, että ”älä masennu, tästä voidaan selvitä”. Lääkäri sanoi, että on tähän terapiaa. Sanoin, että minulle on terapiaa mennä nyt keikalle. Ajattelin, että onko tämä nyt tässä. Keikan jälkeen kerroin bändin pojille uutisen. Kaikki olivat hiljaa.

Pian hän soitti vaimolleen Maija Vepsäläiselle. Tieto syövästä oli hänelle järkytys.

– Sanoin hänelle: ”Nyt on vähän sellainen huono uutinen, oletko yksin?

Syöpä oli aggressiivinen ja Karia alettiin hoitaa pian sairauden selvittyä.

Lue Hymystä Karin tarina.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: eturauhassyöpä, Kari Vepsä

Kommentit

Oma kommentti