Laulaja Milana Misic laittoi tuulemaan: Ajokortti ja uusi firma!

Moni esiintyvä taiteilija on joutunut vaihtamaan alaa, sillä esiintymiskeikkoja ei näinä aikoina ole. Laulaja Milana Misicin uusi Kristalliääni-yritys syntyi kun optikon työt loppuivat hetkellisesti.

Laulajana tunnettu Milana Misic, 50, opiskeli aikanaan optikoksi, sillä hän halusi turvata elantonsa laulajan uran ohella.

– Nähtyäni äitini Laila Kinnusen myötä myös muiden esiintyvien taiteilijoiden elämää olin kovin epävarma itsestäni ja omista musiikillisista kyvyistäni, joten halusin ehdottomasti itselleni työn, mikä takaisi leivän epävarmoinakin aikoina. Siksi olen optikko. Mutta tässä oli hiljattain aika kun minulla ei ollut keikkatöitä, eikä myöskään optikon töitä, joten olinkin yhtäkkiä isomman kysymysmerkin edessä, Milana sanoo painetussa Hymyssä haastattelussa, joka on Carmen Mäkisen käsialaa.

Milana ei ole jäänyt laakereille lepäämään.

– Nyt toimin jälleen osa-aikaisena optikkona. Silloin kun töitä ei ollut, juttelin ystäväni kanssa tilanteesta ja hänelle syntyi idea esiintymis- ja puhekoulusta, joka olisi suunnattu aivan tavallisille ihmisille. Usein on mielikuva, että esiintymistaitoa tarvitsevat ainoastaan suuryritysten johtohenkilöt, tai sellaiset jotka asemansa vuoksi joutuvat olemaan paljon esillä. Elämässä on kuitenkin tilanteita, jolloin kaikki joutuvat puhumaan muiden edessä, esiintymään jossakin muodossa.

Yritys nimeltä Kristalliääni saikin heti positiivista vastakaikua. Milanalla on haaveena laajentaa esiintymiskouluaan laulun opettamiseen, mutta silloin hän joutuu palkkaamaan laulunopettajia.

Koska Milana työskentelee kiertävänä optikkona eri puolilla pääkaupunkiseutua, hiljattain saatu ajokortti on mullistanut taiteilijan elämän.

– Pääsen liikkumaan tällä pikkuautollani. Vielä en ole päässyt ajamisesta nauttimisen hurmaan, sillä jännitän sitä vielä niin paljon, Milana nauraa.

Lue juttu lehdestä.

 

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Laila Kinnunen, Milana Misic, autokoulu, optikko, Kristalliääni

Kommentit

Oma kommentti