Liikkuuko Porissa teinityttöjen tyrmäystippaaja – uusi tapaus!

Satakunnan Kansa uutisoi tänään porilaisnuorten suosimassa ravintolassa tapahtuneesta tyrmäystippatapauksesta. 18-vuotiaan neitokaisen lasiin oli laitettu jotain sinne kuulumatonta ja uhri vietti loppuyön sairaalassa.

-Kaverit kertoivat, että olin seonnut yhtäkkiä, teinityttö kertoi Satakunnan Kansalle.

Hän väittää pitäneensä tarkoin huolta juomistaan. Illan aikana pöydässä oli käynyt juttelemassa myös hänelle tuntemattomia ja ulkomaalainen mies, jota kukaan seurueesta ei tuntunut tuntevan. Hän ei kuitenkaan nähnyt kenenkään sujauttavan lasiinsa mitään.

Hymy kertoi Porissa sattuneesta tyrmäystippojen laitosta lokakuussa. Tuolloin 19-vuotias nuori nainen kertoi Hymylle kokemuksistaan. Hän oli jättänyt lasinsa tupakkakopin ulkopuolella olevaan säilytyspaikkaan. Muisti meni, kun hän joi lasista tupakalta tultuaan.

Sosiaalisessa mediassa on kohuttu Porissa liikuskelevasta nuoria naisia huumaustarkoituksessa lähestyvästä miehestä. Kahden hiljattain julkisuuteen tulleen tapauksen valossa ei kuitenkaan voitane tehdä spekulointia vahvempia johtopäätöksiä.

Vuonna 2007 poliisi kuitenkin sai useita ilmoituksia Porissa tapahtuneista tyrmäystippaiskuista. Tuolloin peräti kymmenen naista kertoi asiasta.

Poliisi pyytää ilmoittamaan tämänkaltaisista tapauksista ja kehottaa pitämään juomistaan huolta ravitsemusliikkeissä.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: ravintola, teini, tyrmäystipat

Kommentit

Oma kommentti