Lilli on Suomen söpöin lemmikki!

Hymyn lemmikkikilpailun voittaja on suloinen länsiylämaan terrieri Lilli Naantalista.

Syyskuun Hymyssä esiteltiin 53 lemmikkiehdokasta. Kilpailussa annettiin 1 148 ääntä, joista eniten itselleen kahmi terhakka ikäneito Lilli. Toiseksi suloisimmaksi äänestettiin Veikko-kissa ja kolmannen sijan ansaitsi Tessa-koira. Onnittelut Lillille, vaikka varmasti jokainen näistä lemmikeistä on juuri se suloisin omistajalleen.

On se kerrassaan suloinen näky! Kameraan katsoo kaksi pikisilmää tuuhean otsatukan alta. Nenä on pikimusta, ja suu on hieman auki paljastaen vaaleanpunaisen kielen. Kaunis valkoinen turkki korostuu purppuranpunaista taustaa vasten.

Korvien asennosta voi nähdä, että Lilli-koira on valppaalla mielellä. Nyt minusta otetaan syntymäpäiväkuvaa, se tuntuu ajattelevan. Lillin emäntä Tiina Huhtala vahvistaa asian.

– Otin kuvan kännykkäkameralla Lillin 9-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Siksi sillä on rusettikin kaulassa, Tiina muistelee Hymylle lemmikkikilpailuun lähettämäänsä kuvaa.

Lilli-neiti näyttää olevan täydellinen valkoinen länsiylämaan terrieri, hankikoira eli westie. Kuvan lähettäminen Hymyn järjestämään Suomen söpöin lemmikki -kilpailuun tapahtui viimeisenä päivänä, kun Tiina huomasi kilpailun lehdessä. Ennen Lilliä toimitukseen oli tullut jo satoja ihastuttavia lemmikkikuvia. Enimmäkseen mukana oli suloisia koiria ja kissoja, mutta oli seassa myös kaunis hevonen, sekä hauskannäköiset hiiri ja rotta. Liekö ollut enne, että Lillin kilpailunumeroksi valikoitui numero yksi.

Lue Reija Kokkolan kirjoittama juttu lehdestä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: kilpailu, koira, Lilli, söpöin lemmikki

Kommentit

Oma kommentti