Maailmantähti pyysi Geronimaa saunaan – mitä teki Geronima?

Kirsikka KelloniemiEduskuntavaaliehdokkaanakin olleella stripteasetaiteilijalla ja toimittajalla Geronimalla (Kirsikka Kelloniemi) on tausta, josta monet eivät tiedä mitään. Mimmi nimittäin työskenteli ”nuoruudessaan” agenttina ja managerina ohjelmatoimiston palkkalistoilla. Hän toi Suomeen useita silloisia suosikkiartisteja.

Vuonna 2000 hän toi Suomeen keikalle Joan Jett & The Blackheartsin.

-Joan oli jo silloin myynyt maailmanlaajuisesti about 25 miljoonaa levyä, esiintynyt parissa leffassa pääosassa ja tehnyt näkyviä rooleja myös Suomessa nähdyissä amerikkalaisissa TV-sarjoissa, kertoo Geronima Egorazzi-verkkolehden sivuilla pitämässään blogissa.

Tähti asui presidentinsviitissä ja kutsui Geroniman saunomaan kanssaan.

-En viitsinyt mennä ja keksin jonkun tekosyyn. Joanin intohimoiset halaukset herättivät epäilyksiä hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan ja olin hiukan kiusaantunut, vaikka en koko elämänkaareni aikana täysi hetero ole ollutkaan, Geronima kirjoittaa.

Joan Jett oli maailmankuulun Billboard Hot 100 -listan ykkösenä seitsemän viikkoa tällä hitillä.

 

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Geronima, Kirsikka Kelloniemi

Kommentit

Mielelläni lähtisin joulusaunaan Geroniman tai Joanin kanssa, yhdessä tai erikseen.

Kuka vahvistaa todeksi neiti G:n väitteet. Minusta ne ovat vain blogin täytettä, kun ei mitään asiaa ole.

En minäkään mennyt Urho Kekkosen kanssa saunaan. Muuten olisin mennyt, mutta hän ei pyytänyt.

Oon tuntenu Kirsikan 25 vuotta ja sillä oli ainakin alle kaksikymppisenä useampikin (seksi)naissuhde ja se viihtyi gay-paikoissa. Oltiin samoissa porukoissa ja Kirsikka seurustelikin jonkin aikaatosi kauniin Marilyn-tyyppisen lepakon kanssa. Viime aikoina ei olla oltu paljoa yhteyksissä joten nykytilannetta en tiedä.

Se, ettei ole hetero kokonaan tarkoittaa sitä, että on bi silloin, kun juorulehdet ovat asiasta kiinnostuneita. Eli juttupalkkiosta kähmii vaikka mummoaan.

Hei Gero, mitä tarkoittaa ettet ole aina ollut hetero kokonaan? Olen bi tyttö joka lähtisi romanttisille treffeille sinun kanssa heti.

Tolla naisen irvikuvalla ei ole muuta kuin muovitukka, muovitssit ja pakkelit naamassa 🙁

Voi Geronima. Olisit vaihtanut vuoroja minun kanssa. Olen varsin hetero naiseksi, mutta Joanin kohdalla tekisin kyllä poikkeuksen!

Kyllä ”Geronima” teki hyvää duunia ja hoiti osaltansa hyvin keikkajärjestelyt. Joistakin miespuolisista ulkomaalaisista muusikoista mimmi piti niin hyvää huolta, että niitä lenteli kuin varpusia takaisin Suomeen ”lomalle” lempimanazeeria moikkaamaan 😉

Tämän tyrkyn hallusinaatiot käyvät yhä pahemmiksi.

Samaa mieltä.Onpas nynnerö. Jos ei edes kokonaan ole hetero omien sanojensa mukaan.

Joan Jett pyytää saunoon eikä mee. HALOO mitä sillä on aivojen paikalla.Olisin mieluusti vaihtanut geroniman kanssa saunavuoroa.

Oma kommentti