Maailmanympärimatkalla 4 vuotta ollut Elina Tervo: Minut on yritetty raiskata useasti!

Sometähti Elina Tervo, 33, on kidnapattu ja yritetty raiskata monta kertaa neljä vuotta kestäneellä maailmanympärimatkallaan, mutta reissaamista hän ei aio lopettaa.

Hymy on haastatellut Elinaa tuoreimpaan numeroonsa, ja haastattelu on julkaistu painetussa lehdessä. Alla osviittaa haastattelusta, lue loput lehdestä.

Ikävimmät kohteet, ja miksi?

-Kuuba, Tunisia ja Intia. Intia siksi, että siellä ei ole tällaisen naisen mitenkään turvallista olla ja matkustaa yksin. Jouduin joka päivä ahdistelujen, raiskausyritysten ja huijausten kohteeksi. Se oli todella raskasta. Eikä kyse ole siitä, ettenkö olisi pukeutunut kuin he. Käytin huiviakin hiusten peittona ja pitkiä vaatteita. Mutta se ei auta. He eivät arvosta länsimaalaista naista. Kaksi kuukautta yritin ja yritin, mutta lopulta tulin siihen tulokseen että olemme liian erilaisia.

Pelottavin tilanteesi?

-Espanjassa pari vuotta sitten, kun minut huumattiin ja kidnapattiin asuntoon. Olin niin lähellä sitä, että reissut olisi ollut reissattu ja olisin ollut ihmiskaupan uhrina loppuelämäni. Mutta onneksi olin hyvässä kunnossa ja jaksoin tapella kuusi tuntia vastaan ja pääsin pakenemaan. Se motivoi minua joka päivä pysymään hyvässä fyysisessä kunnossa. Se pelasti henkeni.

Oletko tarvinnut poliisin apua?

-Muutaman kerran. Ne ovat olleet raiskausyrityksiä, murtautumisia ja sitten tämä kidnappaus. Tosin poliisin apua en ole kertaakaan saanut.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Elina Tervo

Kommentit

Oma kommentti