Maisa Torppa paljasti lomakohteensa!

Kuva: Matti Matikainen

Maisa Torppa viettää lomaa Kroatiassa. Julkaisemassaan päivityksessä hän kertoo yhdellä sanalla:

”Kesäloma”, Maisa kirjoitti päivityksessään.

Kuvasta selviää, että lomakohde on Zlatni Rat, Kroatiassa.

Zlatni Rat, jota usein kutsutaan Kultaiseksi niemeksi tai Kultaiseksi sarveksi. Se sijaitsee noin kaksi kilometriä länteen Bolin satamakaupungista Kroatian Bračin saaren etelärannikolla Dalmatian alueella.

Sinne pääsemiseen joutuu käyttämään hiukan viitseliäisyyttä. Perille pääsee veneellä. Ensin on mentävä purjeveneellä, lautalla tai katamaraanilla Bračin saarelle. Sitten lähtöpisteestä riippuen rannalle pääsee vesitaksilla, kävellen, autolla, taksilla tai polkupyörällä.

Kroatian tasavalta eli Kroatia on valtio Etelä-Euroopassa, Adrianmeren rannalla. Sen ovat valloittaneet vuorotellen niin roomalaiset, venetsialaiset, turkkilaiset kuin Habsburgitkin. Toisen maailmansodan jälkeen se oli yksi Jugoslavian tasavalloista ja itsenäistyi vuonna 1991.

Maisa Torppa voitti vuonna 2009 hän Miss Bikini -kisan 17-vuotiaana. Alun perin hän sijoittui kilpailussa toiseksi, mutta peri kruunun koska voittaja menetti sen. Kilpailun jälkeen Torppa alkoi juontaa tv-chattiä.

Gossip Moms Suomessakin esiintynyt Torppa on viime aikoina ollut vähemmän julkisuudessa.

Lue myös:

Myrsky kuritti Palsanmäkien huutokauppaa – katso tuhon jäljet!

Vau! Janina Fry poseeraa uima-asuissa! – Aivan kuin 2000-luvun Janina Frostellina – ei vanhentunut yhtään!

Mies tilasi Mäkkäristä triplajuustohampurilaisen, jossa oli kaikki lisukkeet poistettuna – näinhän siinä kävi!

Susanne Päivärinta ruoskii Sanna Marinia kirjassaan! ”Kaikilla valta tai menestys ei nouse päähän. Sanna Marinilla Pirkkalasta nousi”

Jari Sillanpää myöntää Fuengirolalle: ”Mä olen lihonut hirveästi”

Näin timmissä kunnossa Samuli Edelmann on nykyään!

Maija Vilkkumaa rohkeassa nuoruuskuvassa: ”Maija pissaa”

Tältä näyttää Henna Kalinainen nyt!

Katri Helenan firman oma pääoma on iso summa rahaa – hyvät eläkepäivät edessä!

Lähikuvat Paula Koivuniemestä Pate Mustajärven halauksessa! – Tältä Paula näyttää nyt!

Sanna Marin – kuin huippumalli New Yorkissa!

Valtava palauteryöppy myös julkkiksilta Janne Katajan itkuiselle avautumiselle! – ”Koskettava. Voimia”

Uusi tyrmäävän seksikäs televisiojuontaja: pelkkä kävely saa päät kääntymään!

Yleisö tanssii, hurraa ja taputtaa – mitä tekee Danny?

Erika Vikman laski housut kinttuihin – mitä alta paljastuikaan!

ET: Luottomeikkaaja kertoo: Paula Koivuniemelle haettiin grillattua kanaa, muuten olisi syönyt vain pullaa!

Aki Palsanmäellä oli pikku-juhlat – pöytä koreana! Katso!

Paula Koivuniemi ET-lehdessä kissalleen: ”…sä olet mun elämäni viimeinen mies”

Kuva: Tältä näytti, kun Nylon Beat ilmoitti hajoavansa

Huh, miten upeat sukkahousureidet – Jenni Vartiainen sävähdyttää rohkeana!

Olga Temonen uudessa kuvassa: ”Tukkakin kasvaa jo”

Sairaalaan viety Tarja Halonen on julkaissut viestin!

Todellinen yllätys: Paula Koivuniemi lauloi pitkästä aikaa yleisön edessä! – Katso ja kuuntele kuinka laulu kulkee! Ja miltä Paula näyttää nykyisin!

Huutokauppakeisarin Heli laittoi Fuengirolassa Aki Palsanmäen jauhelihaostoksille – piti ostaa puoli kiloa jauhelihaa…no arvaa paljonko tuli kotiin?

Yleisöryntäys Palsanmäkien huutokaupassa! Aki Fuengirolalle: ”Kun muut lomailevat kesällä, me painamme silloin täyttä työtä”

Näin paljon Aki Palsanmäki on saanut hintaa kuparipannulle ikinä!

Maria Jungner julkaisi riipaisevan päivityksen somessa vain kaksi päivää ennen kuolemaansa!

Tältä Robinin elämä näyttää Koreassa!

Lauri Salovaara erosi!

Tältä näyttää nykyisin kaikkien aikojen kuumin kassaneiti – Lidlin Laura!

Näin Jari Sillanpää on muuttunut! – Julkisuusmylly kuvien kautta!

Heli Palsanmäki kertoo uutisen: ”Arvatkaas mitä pojat? Mä sain Neloselta viestin”

Katso kuva kuinka onnellinen Sanna Marin on rakkaansa vieressä! – Lukijan kuva!

Tässä syy miksi Göran Stubb ja presidentinvaalit voittaneen Alexander Stubbin ”äitipuoli” eivät ole menneet naimisiin!

Jari Litmasen Ly-vaimo on näyttävän kaunis! – Poseeraa myös bikineissä!

Tuomas Enbuske vastaa syytöksiin: ”Mä olin sairas”

Tällaisen komistuksen kanssa Mikael Granlundista eronnut Emmi Granlund viihtyy!Lentoemännillä on istumiseen liittyvä erikoinen tapa koneen noustessa ilmaan – tiesitkö miksi?

Näin syntyi Jutta Urpilaisen verkkosukkakohu! – Tekijät kertovat!

Näin Alexander Stubbin Göran-isä kommentoi poikansa pyrkimistä presidentiksi!

Oho! Yhä kiloja lisää? Jari Sillanpää uudessa kuvassa – Olavi Virta -ilmiö!

Tekoälyn luoma seksikäs malli tuottaa yli 10.000 euroa kuukaudessa – hän ei ole todellinen! – Katso upeat kuvat!

Alanyassa erikoiset asuntokuviot: Turistit ostivat ylihinnalla Venäjän hyökkäyssodan alettua ja nyt myydään halvalla!

Tuure Boeliuksen sisko rohkeissa kuvissa!

HS julkaisi Aku Hirviniemen seksiviestit – laittoi maksumuurin taakse – some kommentoi!

Oletko keittänyt aina riisin väärin? Jamie Oliver neuvoo satavarman kikan miten tulee ilmavaa ja kuohkeaa!

Yhä useammat suomalaiset matkustavat Turkkiin hammaslääkäriin ja muille terveysmatkoille! – Tässä yksi tarina!

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Maisa Torppa

Kommentit

Oma kommentti