Malli-Laura joutui psykoterapiaan: Miehet ovat pahoinpidelleet minua elämäni aikana

Kauneuskilpailusta tuttu Laura Rinne, 28, alias Laurakiira kertoo kokeneensa maanpäällisen helvetin. Vuonna 2017 Miss Bomber -tittelin voittanut Laura on joutunut oman väitteensä mukaan tapailukumppaninsa ja melkeinpä heti perään elämäänsä aiemmin kuuluneen miehen pahoinpitelemäksi.

Ensimmäisestä episodista hän kertoo:

– Pari jälkeä siellä täällä. Sillä ei ole niin suurta merkitystä, mutta henkisesti tapaus vaikutti minuun enemmän. Olin hajalla aika pitkään, eikä sitä helpottanut se, että pian minulla oli taas naama mustana pahoinpitelyn tuloksena.

Nyt asialla oli hänen elämäänsä aiemmin kuulunut mies.

Laura kertoo Hymyn painetun lehden jutussa joutuneensa hakeutumaan elämänsä aikana psykoterapiaan parisuhdeongelmien takia.

Pahimpaan aikaan Laura ei pystynyt lähtemään edes kotoaan, kun häntä ahdisti ja itketti.

-Olen ollut kusipäämagneetti, hän sanoo.

Nainen kertoo jutussa myös kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään.

Teksti:Hymyn toimitus, Juhamatti Nieminen
Avainsanat: pahoinpitely, malli, Laurakiira, Laura Rinne

Kommentit

Oma kommentti