Matin lähipiiri: ”Mäkikotkasta tuli häkkilintu – tässä syy viime aikojen sekoiluun!”

Matti Nykänen on sairauslomalla, joka jatkuu maaliskuulle. Takana on ryyppyputki, joka sai aikaan sen, että Matilta jäi hoitamatta viime viikonloppuna kaksi keikkaa.

Lähipiiri on jo pitkään ollut huolissaan Matin jaksamisesta. Kipuilun taustalta löytyykin yllättäen suhde Susanna-rakkaaseen, juorutaan Hymylle. Hymy kirjoitti asiasta ensimmäisen kerran jo heinäkuussa. Tuolloin lähipiiri paljasti Hymylle, että Matti oli vieraantumassa pitkäaikaisista ystävistään. Susannan kerrottiin ottaneen ohjat niin yksityis- kuin työelämässäkin. Hän näytti kaapin paikkaa vahvasti Matin elämässä.

Vaikka Matti onkin onnellinen Susannan rinnalla, vapaudenkaipuu ahdistaa miestä. Keikkarumba on ollut tiivis ja se on ollut omiaan lisäämään paineita.

-Matti on tuntenut olevansa vähän kuin häkkilintu. Sitä ennen Matti oli mäkikotka, lähipiiri kertoo Hymylle.

Matti ei ole koskaan kertonut ryhtyneensä absolutistiksi. Siitä huolimatta Susannan ilmestyminen Matin elämään yli kaksi vuotta sitten vähensi radikaalisti miehen alkoholinkäyttöä. Syynä on se, ettei Susanna sitä kovin sulata.

Hymyn kirjoitettua erikoisista pilvistä Matin yksityiselämän taivaalla viime heinäkuussa Matti jo ratkesikin elokuussa juomaan – kahden vuoden tauon jälkeen. Sitä seurasi erityinen näytelmä Kanarialla joulukuussa. Sielläkin kuvassa oli alkoholi. Matin ja Mervin väitettiin soitelleen keskenään, sillä Mervikin oli Kanarialla.

Nyt Matin vauhti on tihentynyt. Kuukausi Kanariasta Mattia vietiin taas baariin. -Jos kotona eivät asiat ole hyvin, Matti hakee lohtua muualta, Hymylle todetaan.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Matti Nykänen, Susanna Ruotsalainen

Kommentit

Ketäs Matti muka on syytellyt juomisestaan? Mitä itse olen juorulehtiä seurannut, Masa on aina ollut rehellinen juomisestaan ja siitä, että hän juo, koska tykkää juoda.

Millä meriiteillä joku kusipää nimittelee maailman parasta mäkihyppääjää ”luuseriksi”? Itsestään ei ole muuhun kuin meidän muitten ”luusereitten” tapaan nyhväämään tietsikan kanssa näillä akkamaisilla juorupalstoilla.

Alkoholisti mikä alkoholisti, niillä nyt on AINA joku ”syy” juomiseen. Ihan mikä vaan. Ja aina se syy on jossakin toisessa, ei koskaan alkoholistissa itsessään. Ne Matin suhteet on ennenkin kestäny max 2v. Suski teki viisaasti kun ei avioitunu ton luuserin kanssa.

Oma kommentti