Matti Nykänen sai kuuman suukon palkinnonjakajalta – kuvat!

Susanna Ruotsalainen onnittelee Matti NykästäDiilistä tutun Susanna Ruotsalaisen tultua Matti Nykäsen elämään siihen on tullut aivan uudenlaista draivia. Matti on jälleen bongattu treenaamasta – Susanna kintereillään – ja rakastavaisten onni on silminnähtävää. Ei ihme, että viikkolehti panostaakin nyt aivan uuteen värikkääseen pariskuntaan, Matti kun tuntuu ördäilyn unohtaneen.

-Matti bongattiin viime viikonloppuna Susannansa kanssa Karijoen hyppyrimäen 20-vuotisjuhlissa. Matti osallistui kisaan veteraanien sarjassa ja tietysti voitti koko kisan. Susanna taas jakoi palkinnot ja Matti sai myös suudelman palkinnonjakajalta, Hymylle raportoidaan.

Matti Nykänen ja Susanna RuotsalainenKaiken kaikkiaan viime viikonlopun kisoissa oli mukana 40 hyppääjää, junioreita ja veteraaneja.

Tällä viikolla tuli kuluneeksi tasan 20 vuotta siitä, kun Matti voitti Holmenkollenilla MM-kultaa suurmäessä.

Hymy onnittelee Mattia elämänmuutoksesta!

Teksti: Hymy
Avainsanat: Matti Nykänen, Susanna Ruotsalainen

Kommentit

Olen TOSI katkera oikeuden törkypäätöksestä Mattia (ja Susannaa) kohtaan! Suomen oikeuslaitos on ihan paska! Ei ole mitään järkeä ja oikeudenmukaisuutta tuomioissa!Verratkaa…paloittelusurmasta tuomittu (avunantaja) saa kenties enintään vuoden…ja useampina vuosina ovat saaneet vain ehdollista…näin kertoi Aamulehti! Voi Matti ja Susanna…kantakoon rakkautenne tämänkin asian yli! Vaikka olenkin melkoinen feministi…tunnen, että Mervi on syyllinen. VOIMIA TEILLE! Toivon, että Matti, saat vielä valitusoikeuden!

rakastakaa toisianne matti ja susanna se on hienoa matti on symppis kun vain pysyy viinasta erossa.

Yllättävää kuinka paljon Susannassa on Mervin näköä:) Onnea parille

Olen aidosti iloinen Matin puolesta, näytti jo siltä, että kuolema korjaa koko tyypin. Toivottavasti pysyy selvänä ja järkevänä loppuelämänsä. Toivottavasti tukiaista tukeva törkylehti jättää myös Matin rauhaan, näyttäis siltä, että juottamalla saadaan parasta viihdettä. Itse pidän tämäntyyppisistä hyvistä uutisista. Hyvä Matti!

Oma kommentti