Metropoli: Chisu varasi rakkausloman – ”Arvostan Joria älyttömän paljon”

Laulaja-lauluntekijä Chisu kertoo Metropoli-verkkolehdelle, että yhteistyö tuottajapuoliso Jorin kanssa sujuu loistavasti. Pari avioitui kaksi vuotta sitten ja otti samalla käyttöön jännän yhdistelmäsukunimen: Roosberg.

Se tulee siitä, että Chisu oli omaa sukuaan Sundberg ja Jori taas Sjöroos.

– Yleensä meidän yhteistyömme sujuu oikein hyvin. Mutta totta kai me riitelemme välillä, pariskunta kun olemme. Välillä yhdessä tekeminen on ihanaa ja välillä kauheaa. Olemme nimenneet meille omat egomme: minun on Elsa ja Jorin Joril. Sitten katsomme vierestä, kun nämä tappelevat keskenään, Chisu naurahtaa Metropolin haastattelussa.

Hän kehuu puolisoaan maailman parhaaksi tuottajaksi ja muusikoksi, ja sanoo arvostavansa miestään ”ihan älyttömän paljon”. Hän kertoo suorastaan herkistyvänsä sen edessä kuinka lahjakas Jori on.

– Kaiken lisäksi hän on myös mahtava kumppani! Chisu lisää Metropolille, ja paljastaa, että pari varasi kahdenkeskeisen loman, koska he ovat olleet niin paljon töissä ja lasten kanssa, ja edellisestä reissusta on aikaa.

– Pitää muistaa myös pussailla välillä, hän sanoo Metropolissa.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Chisu Roosberg, Jori Roosberg

Kommentit

Oma kommentti