Mika Salo IL:ssä: ”Olen yrittänyt pudottaa kaiken, jotta pääsisin eläkkeelle”

Mika Salo. Kuva: Tiia Ahjotuli/Otavamedia

Mika Salo haaveilee eläkkeelle pääsystä.

Iltalehdelle antamassaan haastattelussa Salo toteaa, että mikäli ei tarvitsisi tehdä mitään, se olisi kaikkein hauskinta.

– Olen yrittänyt pudottaa kaiken, jotta pääsisin eläkkeelle. Jos ei tarvitsisi tehdä mitään, se olisi kaikkein hauskinta, Mika Salo kertoo Iltalehdessä.

Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. F1-konkarin luonto ei anna periksi.

– Olen sellainen ihminen, että haluan tehdä koko ajan jotain. En pysty olemaan paikallani. Siksi on niin vaikea lopettaa.

Mika Salo auttaa nykyään poikaansa Maxia tämän autourheilu-uralla. Ammattilaisuutta tavoitteleva Max, 23, kilpailee japanilaisessa Super Taikyu -sarjassa, jossa ajetaan pitkiä kestävyyskilpailuja.

– Yritän antaa mahdollisimman paljon neuvoja noissa asioissa. Siinä on monta mutkaa matkassa, ennen kuin ajamisesta saisi työn, isä sanoo.

Lähde: Iltalehti

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Mika Salo

Kommentit

Oma kommentti