Mikko Kivinen keikkapaikan omistajalle: ”Sinä et täällä määrää s-tnan apina!”

Näyttelijäsuuruus Mikko Kivinen valottaa elämäänsä tuoreen Hymy-lehden haastattelussa. Puheenaiheena on työn ja perheen lisäksi muun muassa julkisuus ja kusen päähän nouseminen.

Mikko myöntää, että näinhän hänellekin nuorena, suosittuna näyttelijänä ja tv-hahmona kävi.

Muisto: Mikko esiintyi Lapinlahden Lintujen kanssa eräässä loimaalaisessa hotellissa, jonka omisti Pekka Grönholm.

-Meillä oli järjetön riita hänen kanssaan keikan jälkeen. Huusin hänelle että lutku aivan päin naamaa. Huusin myös että sinä et täällä määrää saatanan apina. Kuitenkin hän omisti sen paikan.

Kun esiintyi televisiossa jopa kolme kertaa saman iltana kuvitteli omistavansa maailman tai ainakin osan siitä.

Kivinen kertoo lehdessä hiljattain tekemästään reissusta Loimaalle korisjoukkue Loimaan Bisonsin ystävyysotteluun.

-Huomasimme että Grönholmista oli tullut merkittävä mies. Hän on ainoa, jonka paita on jäädytetty urheiluhallin kattoon. Tapasimme hänet ja hän aloitti tapaamisemme nauramalla, joten kaikki hyvin. Aika oli kullannut muistot, mutta hävettihän minua vähän vanha toimintani.

Mikko varoittaa suosiosta ja liiallisesta tv-työstä nykypäivän nuoria näyttelijöitä. Aku Hirviniemen nimi nousee pintaan.

-Aivan sama tilanne. Ryöstöviljelyähän se homma on. Näyttelijä ymmärtää, että kaikki duunit pitää tehdä mutta samalla tajuaa syövänsä oman tulevaisuutensa leipää. Pahin moka olisi ajatella, että tv-buumi jatkuisi ikuisesti.

Lisää Mikon ajatuksia painetussa lehdessä.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Aku Hirviniemi, julkisuus, Mikko Kivinen

Kommentit

Oma kommentti