Miksi Suomi ei tee kuten Tanska – näin kävi, kun viinaveroa alennettiin!

Tanska päätti hillitä voimakkaasti kasvanutta juomien rajakauppaa laskemalla oluen ja virvoitusjuomien valmisteveroja. Veronalennusten ansiosta oluen ja virvoitusjuomien myynti on taas siirtynyt rajakaupasta kotimaahan.

Tanska laski olutveroa 15% ja virvoitusjuomaveroa 50% vuonna 2013. Oluen ja virvoitusjuomien myynnit kääntyivät kotimaassa plussalle, mutta myynnit rajakaupassa laskivat roimasti. Virvoitusjuomavero poistettiin lopulta kokonaan vuonna 2014. Veronalennukset ovat olleet osa Tanskan kasvusuunnitelmaa.

-Veronalennus oli oikea ratkaisu, joka nosti kotimaan myyntiä ja vähensi rajakauppaa. Nyt tuotteita ostetaan enemmän sieltä, missä ne kulutetaan, sanoo Tanskan Panimoliiton toimitusjohtaja Niels Hald.

Oluen valmistevero Suomessa on 1,51 euroa litralta ja Virossa 0,34 euroa litralta. Suomella ja Virolla on suurin naapurimaiden välinen ero olutveroissa EU:ssa.

-Suomen alkoholipolitiikan suurin ongelma on kasvanut rajakauppa Virosta. Uudelta hallitukselta tarvitaan toimia sen hillitsemiseksi. Ei ole mielekästä kasvattaa valtion menoja lisäämällä rajavalvontaa vaan pitäisi antaa kilpailukykyisen verotuksen hoitaa ongelma itsestään, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: alkoholivero, Olut, rajakauppa, ravintola

Kommentit

Oma kommentti