Miss Isoäiti, 37, on seitsemän lapsen äiti! ”Voitin syövän ja masennuksen!”

Janika GranatHymyn uusi Miss Isoäiti Janika Granat on selättänyt syövän ja masennuksen. Rakkaus lapsiin ja lastenlapsiin on auttanut eteenpäin, jos välillä onkin väsyttänyt. Aiheesta kertoo joulukuun Hymy-lehti.

Janikalla, 37, on seitsemän lasta ja kaksi lastenlasta. Hänet valittiin marraskuussa Hymyn kautta aikojen nuorimmaksi isoäidiksi. Kilpailussa vain isoäitiydellä on merkitystä, ei iällä, vaikka Janika onkin saanut kuulla häkellyttävän paljon kritiikkiä.

Janika oli itse vain 17-vuotias saatuaan tietää odotuksestaan.

-Ainut asia, jonka tiesin haluavani elämältä, oli lapsi.

Tälle naiselle myös isoäitiys on – luonnollisesti – ollut suuri lahja. Janika haaveilee perustavansa joskus myös lasten hoitokodin.

-Sydämeni särkyy joka kerta, kun kuulen lapsiin liittyviä surullisia tarinoita. En voi pelastaa kaikkia maailman lapsia, mutta voisinpa auttaa edes muutamaa heistä, hän toteaa.

Janikan hurja elämäntarina on luettavissa kokonaisuudessaan joulukuun Hymystä! Vain 23-vuotiaana hän sairastui kilpirauhassyöpään. Kilpirauhasongelmat aiheuttivat myös masennusta.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Miss Isoäiti, Janika Granat

Kommentit

Kyllä kai mummeli oli koulukiusattu? Onko kaikki lapset itse tehtyjä? Missä lasten isä/t? Kuinka paljon on mummeli ollut työelämässä?

Mitäs sää ”Moi” oot saavuttanut? Kerropa toki meille, jos sulla on todellaki varaa lausua tollasia!

Viime lehden mielenkiintoisin juttu!Ihailen tätä kaunista ja upeaa äitiä joka on selviytynyt niin paljosta… on todella voittonsa ansainnut!kaikkea hyvää Janikalle

mitä toi on saavuttanut? paljon vahinkolapsia nuoressa iässä, hahahhahaha!!

voitte pitää ne päänne kii, jos ette mitää asiallista osaa sanoo, kattokaa omia muijianne (mikäli ees on) että näkee et kuka tässä todellakin on saavuttanu jotain ja kuka ei!

Hatun nosto tälle naiselle! Tässä jos jossain on woman made of steel!

Itse olisin suonut voiton ehkä mieluummin jollekin vähän vanhemmista mammoista, mutta onnittelut voittajalle siltikin, sitkeältä naiselta vaikutat 🙂 Ehkä jatkossa muuten voisi olla kaksi eri kategoriaa isoäiti-kilpailuun, esim. yli ja alle 50 vuotiaat. Eli ”nuoret mummot” ja ”mummo-mummot”.

Oma kommentti