Miss Suomi 2019 Anni Harjunpää Päivi-äitinsä kanssa.

Miss Suomi Anni Harjunpää esitteli Hymylle lapsuuskuvansa: ”Olin kova jännittäjä”

Sastamalasta kotoisin oleva Anni Harjunpää kruunattiin viime lauantaina Miss Suomeksi.

Hymy esittelee nyt hänen lapsuuskuvansa ja kertoo millainen Annin elämä on tähän saakka ollut. Jutun ja kuvat löydät Hymyn painetusta 60-vuotisjuhlanumerosta.

Anni kertoo lehdessä olleensa ujo tyttö, mikä heijastui epävarmuutena ja vetäytymisenä.

-Jännitin, en uskonut itseeni. Toki olen katsonut Miss Suomi -kisoja pienestä pitäen ja ihaillut voittajia, mutta en ole nähnyt itseäni kisaamassa kuin vasta oikeastaan viime vuonna. Kiitos kuuluu missikiertueelle ja -koulutukselle, että olen päässyt kuorestani ja pystyn nyt nauttimaan esiintymisestä, jota olen aina rakastanut, Anni kiittelee.

Anni kertoo jutussa myös kreikkalaisesta poikaystävästään, parhaasta lapsuusmuistostaan ja nuoruuden kipuiluistaan. Anni muun muassa koki itsensä liian pitkäksi…

Lapsuuskuvajutun on lehteen kirjoittanut Juhamatti Nieminen.

Albumikuva

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: 2019, Anni Harjunpää, Miss Suomi

Kommentit

Oma kommentti