Miss Suomi Viivi Pumpasta haukuttiin sarjavalehtelijaksi!

Viivi PumpanenSusanna SievinenSusanna Sievisen päätoimittama miesten elämäntapasivusto Egorazzi jatkaa Miss Suomi Viivi Pumpasen rajua arvostelemista. Sanakäänteet vain kovenevat ja henkilökohtaistuvat, sillä nyt Viiviä epäillään nettiartikkelin otsikossa ”patologiseksi valehtelijaksi”.

Viiviä suomitaan jutussa myös ”sarjavalehtelijaksi”, jonka väitetään huijanneen pituutensa ja kertoneen myös seurustelunsa alkutahdeista julkisuuteen väärää tietoa. Lisäksi Viivin tapaaminen kanadalaiskiekkoilija Sidney Crosbyn kanssa kyseenalaistetaan.

Ulkopuoliselle välittyy helposti kuva siitä, ettei kyse enää olisi pelkästä missikritiikistä, vaan henkilökohtaiseksi äityneestä nokittelusta Sievisen ja Pumpasen välillä.

Miss Suomi ei ole lähtenyt sanaharkkaan mukaan, vaan on todennut Sieviselle, että tämän pitäisi keskittyä omaan elämäänsä.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Miss Suomi, Susanna Sievinen, Viivi Pumpanen

Kommentit

Tää viivin muuntuvista jutuista kertava artikkeli on minusta hyvä ja totuudenmukainen. viivi puhuu samoista asioista eri tavalla eri medioille, se näyttäisi olevan totta. ihan hyvä, että joku kertoo asiat sellaisena kuin ne ovat. ja sen artikkelin on kirjoittanut yksi loistava toimittaja, vaikka susanna onkin ko. julkaisun päätoimittaja.

Susanna ei niitä juttuja saat*nan urpot tee !!
siellä on muitakin toimittajia !!! selvää HYMY, YM median edustajat !!!

miksi media ei käsittele huijjaus asiaa perin pohjin.. ??? EI SAVUA ILMAN TULTA !! VIIIIIVIIIII, sen minkä taakseen jättää niin edestään löytää …

Tää sievinen kuuluu samaan sarjaan Aitolahden ja sen karmean tukiaisen kanssa. Älyllisesti nimittäin. Ja kieltämättä tämä on alkanut hiukan näyttää ruskettuneelta mutantilta.

Tuntuu että nykyään nämä kaikki ”julkisuuteen väkisin pyrkivät”, ovat kaikki tunne-elämältään aika hukassa, ja todella pahoja narsisteja. Huonoa itse-tuntoa pönkitetään julkisuuden hakemisella ja sen saamisella. Surullista, kun ”esikuvat” ovat vain pelkkiä pikku sieluisia narsisteja nykyään.

”Susanna Sievisen päätoimittama miesten elämäntapasivusto Egorazzi”

Kyseinen sivustohan on täysin amatöörimainen ja sisältö kutakuinkin irc-kanavilla linkitettyjä kuvia.

En myöskään tunne Pumppasta,mutta ei nyt todellakaan ole mitään tarvetta asian korjaamiseen,tuntuu olevan aikamoinen tyrkky ja Susanna Sieviselle ei voi sanoa muuta kuin,että hankkisi itsellensä elämän.

En tunne Pumpasta, mutta Susanna Sievinen on aivan hirveä, katkera ja kateellinen haahka.

Mitkäs tämän Susanna Sievisen meriitit ovat? Mistä on moinen avautuja päätynyt julkisuuteen?

Ärsyttävä tyrkky tuo Pumpanen, pahempi lahopää kuin tukiainen mutta tuore ja ”nätti”. Kaikki ”tykkää” viivistä ja sen poikaystävästä vaikka ne on todella kieroja ja vääristelevät todellisuutta omaksi parhaakseen kilpaa keskenään

No en kyllä ole Pumpasen kannalla, mutta ei tuo asiallista menoa Sieviskältäkään ole.

Omituinen tapaus tämä Sievinen. Eiköhän ne kohta heivaa sen pois tuosta työstä. Tuskin omistajat katsoo tuollaista kampanjaa hyvällä. Onhan selvää, että kansa on tämän Pumppasen kannalla. Haukkujalla on yleensä panta kaulassa ja joku pitää remmistä kiinni.

Oma kommentti