Missi-Essi oli kiinnostunut Koop Arposesta!

Essi Pöysti ja Koop ArponenMiss Suomi Essi Pöysti on jo löytänyt rinnalleen uuden kullan. Ero ja salamauutinen tapailusta koripalloilija Ville Mäkäläisen kanssa tavoittivat yleisön samalla viikolla.

Essin seurustelu jyväskyläläisen 28-vuotiaan miehen kanssa ei ehtinyt muutamassa kuukaudessa kehittyä kovinkaan vakavaksi, siitä saattoi kertoa myös Essin tuntema into laulaja Koop Arposta kohtaan.

-Essi bongattiin taannoin risteilyltä, jossa esiintyi myös Koop. Essi oli silminnähden kiinnostunut Koopista, ja höpötti koko ajan, kuinka pääsisi keskustelemaan Koopin kanssa, Hymylle juorutaan luotettavasta lähteestä.

Koop ei saanut silmiään irti Essistä, mutta ei uskaltautunut ensin edes samaan valokuvaan, sillä laivalla oli myös median edustajia.

Lopulta Essi sai tahtonsa läpi ja pääsi kuvauttamaan itsensä Koopin kanssa.

Myöhemmin Essi hieman harmitteli, ettei Koopista saanut juttuseuraa. Tämä kun selkeästi näytti pelkäävän hänen ja missin yhdistämistä toisiinsa julkisuudessa.

-Essin kiinnostus Koopia kohtaan oli kyllä melkoisen suurta, siitä ei jäänyt epäilystä, Hymylle kerrotaan. -Hän myös kehui Koopin ulkonäköä moneen otteeseen.

Missi-Essillä ja Koopilla oli vierekkäiset sviitit risteilyllä.

Essi on seurusteluaikanaan ehditty Seiskan jutussa yhdistää myös Antti Peltoseen, Unelmien Poikamieheen. Lehti julkaisi epäilyttäviä kuvia missistä ja Antista runsas kuukausi sitten. Antti on kuitenkin jo historiaa.

 

 

https://hymy.fi/tasta-puhutaan/han-on-miss-suomi-essi-poystin-salarakas-katso-kuva

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Antti Peltonen, Essi Pöysti, Koop Arponen, Ville Mäkäläinen

Kommentit

hahaha..täyttä tarinaa koko tämä juttu!! ei voi kun nauraa 😀

Essi vaikuttaa kyllä melkoiselta julkisuustyrkyltä. Ei tainnu olla jykylän 28v kundi kuin joku putkiasentaja, kun piti heti koripalloilijaan vaihtaa kun ei antti peltosta tai koop arposta saanut.
Ihan satu tuomistomaista.

Tämä Essi on kuulemani mukaan seurustellut Anne-Mari Bergin avomiehen kanssa heti kun Berg oli muuttanut Jyväskyläläisen ex-miehensä asunnosta. Olikohan siinäkin joku kolmiodraama? Ehtivä nainen tämä Essi.

Just joo, ei saanut silmiään irti Essistä. Missähän se näkymätön missi sitten koko illan luurasi, ei samassa tilassa ainakaan…

Alan olla pettynyt tähän pissis-missiin. Ei mieskohut oo koskaan tyylikkäitä. Jos muija lähtee Unelma-Antin koululle katsomaan tämän esitystä ja oma ukko oottelee jyväskylässä, niin kyllä se ois tervemenoa moi moi meikäläisen muijana.

Kenestäpä tämä missi-Essi ei olisi kiinnostunut? Ei se taida muuta missi vuonna tehdäkkään, kun katsastella miehiä. No, johan siinä yhdelle misukalle sarkaa riittääkin..

Oma kommentti