Missi-Viivistä otettiin kuvia – sitten häneltä vaadittiin tuhansia euroja! Katso kuvat täältä!

Kahden vuoden takainen upea Miss Suomi Viivi Altonen joutui erikoisen tilanteen eteen. Hänestä haluttiin juttua ja varsinkin kuvia australialaiseen lehteen.

Kuvat otettiin, mutta sitten tapahtui outoja. Lehden mukaan kuvat olivat ok, mutta asiaa ajanut ”agentti” alkoikin vaatia tuhansia euroja omasta työstään. Hintalappu oli 3 000 euroa.

-Mietin pitkään, että olisihan se hienoa olla yhdessä maailman isoimmista kansainvälisistä lehdistä. Ken tietää mitä siitä olisi voinut poikia. Ja minulla olisi tähän sijoitukseen mahdollisuus. Kuitenkin samaan aikaan mietin, että tämä on työni. Mallina en ole koskaan joutunut maksamaan siitä, että kuviani saadaan käyttää. Päinvastoin, Viivi tuumii.

Viivi ihmettelee, että agentti olisi rahastanut sekä häntä että lehteä. Tällainen ”journalismi” on Suomessa ennenkuulumatonta.

Viivi ei hommaan lähtenyt ja on julkaissut kuvia nyt Instassaan. Katso alta kuvia nuolta painaen.

 

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Viivi Altonen

Kommentit

Oma kommentti