Näillä vinkeillä selviät taantumasta hyvin

Taantumassa itää myös mahdollisuus uuteen elämään. Se vaatii kuitenkin viitseliäisyyttä, yhteistyötaitoja ja mikä pelottavinta: arjen sietämistä.

Näin kirjoittaa Metropoli.net, joka esittelee Uusaskeettisuuden ABC:n, eli vinkkejä siihen, kuinka ihminen selviäisi näinä huonoina aikoina. Vinkit on koottu useista eri asiantuntijalähteistä.

Ohjeet käyvät hyvin tavallisen ihmisen järkeen, eivät ole jargonia, vaan puhuttelevat käytännönläheisyyttään ja arkisuuttaan. Ne vetoavat muun muassa siihen, ettei ihminen tule useinkaan ajatelleeksi, kuinka paljon turhaan kuluu rahaa. Kuten esimerkiksi tämä:

Karsi pikkumenoja. Sipsipussi kerran viikossa maksaa vuodessa 131 euroa ja kaksi lähdevesipulloa 255 euroa. Samalla rahalla voisit lyhentää lainoja, ottaa hyvät vakuutukset tai syödä Hans Välimäen ravintolassa.

Myös psykologisempaa on tarjolla:

Erota tarpeet mielihaluista ja pakkomielteistä. Ihmiset kuluttavat valtavasti rahaa itsetuntonsa kohottamiseen ja tunne-elämyksiin. Kaikista hemmotteluhetkistä ei tarvitse kieltäytyä, mutta hyvän olon ei tarvitse aina maksaa maltaita.

Juttu täällä

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: raha, säästö, seteli, taantuma

Kommentit

Oma kommentti