Näin kävi Hurstin ruoka-avulle koronaviruksen vuoksi

Hymyn painetussa lehdessä on reportaasi Hurstien laupeudentyöstä koronan aikana.

Hurstit, isä-Heikki ja tytär-Sini, eivät jääneet neuvottomiksi, kun ruoanjakelu joukoille piti koronaviruksen takia lopettaa. Noin vuosi sitten suurena hyväntekijänä tunnettu Heikki Hursti antoi ohjat tyttärensä käsiin. Sini Hursti on nyt päävastuussa toiminnasta. Hätätilanteessa isä ja tytär löivät päänsä yhteen ja keksivät pikaratkaisun, jotta osattomat eivät jäisi ilman ruokaa.

– Saimme kestokasseja lahjoituksena painotalo Pinpopsilta, joka perui muut työt tämän takia. Kassit tulivat tarpeeseen. Me täytämme ne täällä, ja sitten kassit toimitetaan eri jakelupisteisiin. Pienemmissä paikoissa on helpompi vahtia, että ihmiset tosiaan pitävät väliä toisiinsa, Sini sanoo huojentuneena.

Koronaviruksen aiheuttama lamaannus yhteiskunnassa ei näy vielä valikoimissa sillä hetkellä, kun painetun lehden juttua on maaliskuun loppupuolella tehty.

– Oikeastaan päinvastoin. Ruokaloissa ja ravintoloissa on väki vähentynyt, joten ylijäämää on enemmän. Toisaalta ihmisten hamstraaminen on kaventanut yksittäisten kauppojen varastoja. Kun hallitus lisää varotoimia, tilanne voi muuttua radikaalisti. En tiedä, miten pitkään voimme jatkaa ruoanjakotoimintaamme, Sini sanoo vakavana.

Sinänsä THL:n mukaan ruoka-avun jakaminen voi jatkua kunhan huolehditaan turvaväleistä ja hygieniasta.

Sini uskoo ja toivoo, että jostakin ihmiset saavat tulevaisuudessakin ruokaa.

– Kyllä ihmiselämä ja terveys ovat nyt kaikkein tärkeintä. Kaikkien pitäisi noudattaa ohjeita ja pysyä kotona ja kaukana muista ihmisistä. Kaikilla täällä meillä käyvillä ei valitettavasti ole kotia tai muuta paikkaa, jonne he voisivat vetäytyä koronaa pakoon.

Lue juttu lehdestä.

Teksti:Hymyn toimitus, Reija Kokkola
Avainsanat: Heikki Hursti, Veikko Hursti, virus, Sini Hursti, Hursti, korons, ruoka-apu

Kommentit

Oma kommentti