Näin kehosi reagoi, kun lopetat alkoholinkäytön kuukaudeksi!

Pikkujouluaikaa odotellessa jotkut viettävät tipatonta lokakuuta. Ilmiö ei kuitenkaan ole aivan yhtä yleinen kuin tipaton tammikuu.

Asiantuntijat sanovat, että alkoholista luopuminen kuukauden ajaksi voi antaa monia terveyshyötyjä, kuten terveemmän ihon, pudottaa painoa, paremman unen ja vähentää tulevien terveyspelkojen riskiä.

Jo ensimmäisen raittiusviikon aikana unen laatu voi parantua. Säännöllinen alkoholinkäyttö voi tutkimusten mukaan johtaa unettomuusoireisiin.

Jo yksi tuopillinen olutta voi johtaa unen rem-vaiheen häiriintymiseen.

Alkoholi myös poistaa nestetta, joten se voi aiheuttaa huonontuneen ihon ihmisellä, todetaan to Medical News Todayssä.

Alkoholi voi myös lisätä infektioiden ja syövän riskiä.

Huomattavia parannuksia on nähtävissä jo täysraittiuden kolmannella viikolla.

Esimerkiksi yksi lasillinen olutta voi sisältää 154 kaloria, ja lasillinen viiniä noin 123. Väkevät alkoholijuomat, kuten vodka, tequila, gin ja rommi, sisältävät tyypillisesti alle 100 kaloria annoksessa, joten isojakin määriä kaloreita voi nopeasti kertyä muutaman cocktailin aikana viikonloppuisin.

”Jos olet ylipainoinen ja juot säännöllisesti alkoholia, sinun pitäisi huomata, että painosi putoaa huomattavasti lopettamisen jälkeen”, Drinkawaren toimitusjohtaja Karen Tyrell kertoi Daily Mailille.

Healthlinen mukaan neljä viikkoa tai enemmän raittiutta ei vain mahdollista maksan palautumista, vaan se voi myös vähentää sydänsairauksien ja syövän riskiä.

”Juomisen lopettaminen tai maksan säännöllinen tauko alkoholista voi antaa sille mahdollisuuden parantua. Mitä vähemmän juot, sitä enemmän pienennät riskiä”, Tyrell sanoi maksavauriosta.

Lue myös:

HYMY: Matti Nykänen tapasi Mervin salaa ennen kuolemaansa!

HYMY: Näyttelijä Mikko Kivisellä salattu avioero!

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: alkoholi, riskit, tipaton lokakuu

Kommentit

Oma kommentti