Näin törkeästi K-kaupasta yritettiin jälleen varastaa – kohumyyjä Anna pysäytti taas! Video!

Nelisen kuukautta sitten K-market Ratis Pasilassa nousi parrasvaloihin Anna-nimisen neuvokkaan myyjän vuoksi. Nyt hän joutui taas tositoimiin.

Annan toiminnasta tuli kansainvälinen sensaatio, sillä video levisi ympäri maailmaa. Tuolloin kyseessä oli kaksi rosmoa, joista toisen Anna sai pysäytetyksi.

Nyt K-Ratiksen kauppias on lisännyt uuden turvakameran videon nettiin. Asiakas kävelee kahden einespizzan ja kaljapakkauksen kanssa kassojen ohi eikä aikomuksenakaan maksaa. Anna saa tavarat pois ja asiakas joutuu poistumaan paikalta tyhjin käsin.

-Miten saada päättäjät uskomaan että myyjien tehtävä ei ole joutua kohtaamaan väkivaltaa näin paljon työssään. Muuntorangaistuksen palauttaminen on välttämättömyys jotta oikeustaju rikoksia kohtaan olisi asianmukainen. Onneksi Anna taas kerran sai tavarat takaisin, ja taisi jäädä jotain muutakin mukaan, kauppias Saku Kytölä kirjoitti postauksensa yhteyteen.

Ellei video näy alla, katso se kauppiaan sivuilta, täältä

WP_20151029_05_23_18_Pro.mp4

Miten saada päättäjät uskomaan että myyjien tehtävä ei ole joutua kohtaamaan väkivaltaa näin paljon työssään. Muunto rangaistuksen palauttaminen on välttämättömyys jotta oikeustaju rikoksia kohtaan oli asianmukainen. Onneksi Anna taas kerran sai tavarat takaisin, ja taisi jäädä jotain muutakin mukaan.

Lähettänyt Saku Kytölä 29. lokakuuta 2015

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: K-kauppa, K-market Ratis, myymälävarkaus

Kommentit

Oma kommentti