Nykypäivän ”auervaara” kertoo tarinansa Alibissa: ”Olen tuhannen naisen mies!”

Kohta nelikymppinen Timo kertoo tarinansa uusimmassa Alibi-lehdessä. Mies kertoo huijanneensa taloudellisesti satoja naisia, mutta hän uskoo vietelleensä yhteensä jopa tuhat kumppania. Kun Timo on luvannut avioliitot ja luksushuvilat, hän on päässyt käsiksi naisten rahoihin, ja sen jälkeen kadonnut.

Timo väittää, että yleensä aina nainen lankeaa, ennemmin tai myöhemmin. Tärkeintä on on saavuttaa ensin täydellinen luottamus.

-Summat voivat alimmillaan olla kymppitonnin luokkaa ja ylimmillään jopa 100 000 euroa. Sellaisenkin summan olen joskus saanut, Timo tunnustaa lehdessä.

-Kun kerron itsestäni naisille, tarinassa ei oikeastaan mikään pidä paikkaansa.

Alibissa Timo paljastaa olleensa joskus kuulusteluissa, ja kerran tarina eteni oikeuteenkin.

-Pidän kuitenkin huolen siitä, ettei minua tavoiteta, etsintäkuulutettu kertoo. Hän varmistaa tämän myös siten, ettei hänen oikea nimensä tule naisen tietoon.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Auervaara, huijaus, petos

Kommentit

Ikinä ei ole Timo kaatanut 1000 naista tai huijannut tuollaisia summia..Paska puhett oikea provo..

…avain pyörii lukossa, herään… kengät irtoaa jalasta… vyön solki kilahtaa lattiaan… askeleet lähestyvät… paita lentää pois… pikkuhousut näkyvät tippuvan pois… viiva näkyy… nainen hyppää sänkyyn… ottaa sopivan asennon… liu’un sisään… … … … … ……. ………………. ………………………… laitamme kahvin tulemaan… aamianen… työ kutsuu….

Onhan niitä naispuolisiakin ”Auervaaroja”.. Ikävä kyllä. Eli maalaisjärkeä ja muutakin järkeä toivottelen itsekullekin. (Tuli nyt vain mieleen parista kommentista tuolla ylempänä.. ettei vain moinen kumpuaisi epärationaalisesta exästä, jolla oli skitsofrenia, mutta vei silti kaikki rahat) Sekä myöskin hyvää pääsiäistä.

HAH HA HAAAAAA, taidat olla TOSI masentunut ja yksinäinen…. Avioliitossa EI tarvi mennä koskaan niin huonosti, että pettää ja eroaa, sorppa vaan 🙂 Sitä voi nauttia omasta kullastaan ja naureskella teille luuseri-pettäjille 🙂 Ei muuta, kun munarikasta pääsiäistä, nam,nammmmm 😉

No tulihan se sieltä, kun tarpeeksi potki…eli jos sulla menee liitossa huonosti, niin olet valmis pettämään miestäsi! Mene siitä sillasta sitten sen täydellisen avioliittos kanssa, jos pääset. Se KOIRA älähtää, mihin kalikka kalahtaa…

Tuohan tunnetaan. Lukunsa kesken jätänyt teologian opiskelija, jonka yhden huijatun veli pieksi kunnolla jo 90-luvulla. Kehtaakin rikollinen leveillä ”saavutuksillaan”. Onneksi niissä on enemmän paskaa kuin Himangan akan pierussa (50 %).

HEKO,HEKO !!! Sulla tosiaan onkin todella huono liitto tai sitten EI MITÄÄN ihmis suhdetta. SORI vaan, mutta Mun Mieheni EI TARVI käydä vieraissa, kun hänellä on hyvä ja kaunis Vaimo ja OLEMME KUMPIKIN TOISISTAMME ONNELLISIA. Et taida tietää sellasesta, ettei puolisoa petetä, kun kaikki on hyvin suhteessa. Heko,heko vaan.

Tunnen Timon. Hän on paikkakuntamme suurin HOMO. Ei halua muuta kuin harjanvartta perseeseen. Ja sen jälkeen turpaan.

Tämä on toimituksen tekemä juttu näin pääsiäisen piristykseksi. Mutta munaa suuhun kaikille.

Ylempi kommentti on tarkoituksella lähetetty tuplana, sekä ”nainen” on tarkoituksella kirjoitettu pienellä alkukirjaimella.

Suomalainen nainen ei ole rationaalinen olento.

”kauniimpi sukupuoli”, ”Fiksumpi sukupuoli”
”parempi puolisko” – Ovat vain eräiden ”miesten” Kliseitä, joilla on takoitus pelkästään hivellä suomalaisen naisen Surkeata/olematonta itsetuntoa.

Suomalainen nainen ei ole rationaalinen olento.

”kauniimpi sukupuoli”, ”Fiksumpi sukupuoli”
”parempi puolisko” – Ovat vain eräiden ”miesten” Kliseitä, joilla on takoitus pelkästään hivellä suomalaisen naisen Surkeata/olematonta itsetuntoa.

Kateelliset..??!!
Tietäisitpä sinäkin miten teidän ”täydelliselle parisuhteelle” hekotellaan selkäsi takana ukkosi laukatessa vieraissa=D…

Kummallista ON se, että kateelliset eivät tajua, että täydelinen parisuhde on ennenkaikkea PALJON jotain muuta kuin ”pankki”. Outoa, että se tuntuu tänäpäivävä olevan vieras käsitys monille……

Kummallista ei ole se, että menee hyvin, oikeesti. Kummallista on se, että joku voi olla noin naiivi kuvitellessaan, että avioliitto on ”pankissa”. Muista tämä silloin kun ”kasvatte erillenne” ja haette avioeroa täydellisestä liitostanne;)

Kummallista ei ole se, että menee hyvin, oikeesti. Kummallista on se, että joku voi olla noin naiivi kuvitellessaan, että avioliitto on ”pankissa”. Muista tämä silloin kun ”kasvatte erillenne” ja haette avioeroa täydellisestä liitostanne;)

”täydellinen parisuhde on kliseinen” ??!!! No, johan oli mielipide. Olen naimisissa täydellisen onnellisesti ja siinä ei todellakaan ole mitään harhakuvaa. Onko se nykyään ihan kummallista, että joillain menee oikeesti hyvin ??!

Jokainen lankeaa, tasokas tai ei. Täydellinen parisuhde on kliseinen harhakuva. Vain vetäisy oikeista naruista ja matka ”varjoihin” on jo hyvällä alulla. Tämä pätee niin miehiin kuin naisiin. Toisaalta, jos rahalla voi ostaa onnen edes hetkiseksi, ja oikeasti tuntea sen, niin mikäpä siinä. Se, että joku Auerwaara hyötyy tästä kaikesta, on tietenkin hanurista.

Just, eipä tainnut olla ihan ”tasokkaita” ”nämä tuhannetnaisetkaan”, jos noin tyhmästi käyttäytyi. Meillä Mies on se joka tienaa enempi ja hemmottelu on molemminpuolista 🙂 🙂

Oma kommentti