Ohhoh, mitä tapahtui kyläkauppias Vesa Keskiselle – katso tuore kuvalinkki!

Kyläkauppias Vesa Keskinen on palannut tauon jälkeen julkisuuteen. Hän esittelee uudessa Iltamakasiini-nimisessä verkkolehdessä uuden kultansa.

Hänkin on brasilialainen, Jane nimeltään. Pariskunta on jo kehitellyt ensimmäisen riitansakin. Se sai alkunsa pullojen palauttamisesta helsinkiläisessä hotellissa. Pihiksi tunnustautuva Keskinen oli halukas palauttamaan hotellihuoneessa olleet tyhjät pullot, mutta uusi kulta ei pitänyt aihetta kovinkaan tärkeänä saati liikemiehen arvolle sopivana.

Iltamakasiinin tuoreessa kuvassa esiintyy Vesa Keskinen, jonka ulkomuoto on kokenut julkisuustauon aikana melkoisen muutoksen. Keskiselle näyttää tulleen painoa lisää ja rasittava työ näkyy myös silmänalusissa. Tässä Hymyn julkaisemassa kuvassa Keskinen esiintyi vain muutama vuosi sitten brasilialaisen Nataliansa kanssa.

Katso uudet kuvat täältä.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Vesa Keskinen

Kommentit

Oma kommentti