Olli Lindholm: ”Takakontista löytyi pumpattava Barbara!”

Olli LindholmOlli Lindholmilta kului parikymmentä vuotta nousta Suomen rokkikukoksi. Molli-Olli näyttää nyt seestyneen, sillä hän pani pakettiin levyllisen Vexi Salmen itkuvirsiä.

Hymyn haastattelussa Olli vakuuttaa kuitenkin olevansa yhä sisimmissään nuori ja vihainen.

-Kun katson tämän päivän kevyttä musiikkia, tulen miettineeksi, että miksei tällaisia saatanan Olleja ole lisää! Sellaisia, jotka haistattelisivat, sanoisivat suorat sanat ja heittäisivät televisiot ulos ikkunasta, Olli tarinoi tuoreessa Hymyssä.

Olli muistelee omaa nuoruuttaan haikeana, mutta sanoo tietävänsä, ettei ikuista nuoruutta ole olemassa.

-Näin poikani viime viikonloppuna kavereidensa kanssa kebab-ravintolan edessä. Siinä ne istuivat amerikanraudan katolla stetsonit päässä ja tupakat suussa, ja takakontista löytyi vielä pumpattava Barbara, seksinukke! Silloin tajusin, etten enää itse saa kokea samaa nuoruuden tunnetta, Olli kertoo.

Olli paljastaa Hymyssä myös viiltäneensä punk-bändin keikalla kätensä auki olutpullolla. Veri lensi.    

Teksti: Hymy
Avainsanat: Olli Lindholm

Kommentit

”Molli-Olli”? Onks tää se Molli_Olli joka juonsi Jyrkiä sen hiuspehkon kanssa?

pulla-olliko vihainen?!? Gimme a break!! eihän se laula mistään muusta
kun säälipillusta, lapsenkakasta, synkkyydesta ja alakulosta. kyllä niistä on viha kaukana.

Oma kommentti