Onko hän uusi koko kansan Kari Tapio?

Matti EskoMatti Esko, tuo kovasti Kari Tapion ääninen ja näköinen mies, on liikuttanut meitä suomalaisia jo 40 vuotta. Vakava sairastuminen vei koko kansan rekkamiehen pohjalle, mutta nyt hän on taas iskussaan, kuten esiintyminen Artjärvellä sijaitsevassa ravintola Pepperonissa osoittaa.

Hymy lähti mukaan seuraamaan sympaattisen miehen keikkaa, ja reportaasin voit lukea kokonaisuudessaan maaliskuun printtilehdestämme.

-Toivottavasti saan jatkaa tätä työtä vielä kauan. Selvisin sydänkohtauksesta pallolaajennuksella. Käytyäni pohjalla olen oppinut nauttimaan aivan joka hetkestä. Se oli kova koulu, mutta toi valon elämääni, Matti Esko jutustelee. Hänelle kollegan ja ystävän, Kari Tapion kuolema oli kova isku. Laulajana 40 vuotta itsensä elättäneenä ja sydänoireita itsekin kokeneena hän samastuu miehen kohtaloon.

-Kari Tapion paikkaa ei kuitenkaan kukaan toinen voi täyttää, hän pohtii, vaikka viittaa onkin soviteltu hänen ylleen niin ulkoisten kuin äänellistenkin yhteneväisyyksien vuoksi.

-Meidät sotkettiin usein toisiimme. Klabbia pyydettiin laulamaan Rekkamiestä ja minulta kyseltiin, että laulaisitkos Olen suomalainen, Matti Esko naurahtaa.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Kari Tapio, Matti Esko

Kommentit

Esa Nieminen ja Jukka Virtanen totesivat aikoinaan, että Kari Tapio ja Matti Esko ovat Suomen parhaat tulkitsijat. Musiikin ammattilaiset ehkä osaavat arvioida tätä paremmin kuin puskistahuutelijat täällä. Matti Eskolla on miehekäs ääni ja tulkinta on loistavaa.

Matti Eskosta ei tule Kari Tapioo tekemälläkään,kyllä Kari lauloi vähän erisarjassa kuin joku rekkamies…HALOOO,ei kannata verrata!!!!!!

Ei hän ole. Hän on Matti Eskonniemi, taitelijanimeltään Matti Esko. Kari Jalkanen käytti itsestään taitelijanimeä Kari Tapio. Ovat kaksi eri ihmistä.

Oma kommentti