Onko kohuja luvassa? Nämä tangofinalistit ovat olleet poliisien kanssa tekemisissä

Seinäjoen Tangomarkkinat käynnistyvät ensi keskiviikkona parin vuoden koronatauon jälkeen entistä vauhdikkaampina. Hymy ja Seura ovat tänäkin vuonna Tangomarkkinoiden yhteistyölehtiä.

Onko luvassa pelkkää laulantaa, vai myös kohuja? Hymyn painetun lehden tekemässä kyselyssä kaksi tangofinalistia tunnusti olleensa aiemmin tekemisissä poliisin kanssa. Tangokuningattaren kruunua havitteleva Hanna Hirvonen on suhaillut vuosikausien ajan taksia Kajaanissa, mutta ajaminen ei ole sujunut aina liikennesääntöjen mukaan.

– On tullut joskus ajeltua hieman raskaammalla kaasujalalla. Ne ovat olleet kuitenkin varsin pieniä ylityksiä, ei mitään isoja, Hanna kuittaa.

Miesten puolella Lauri Ketonen on niin ikään jäänyt liikenteessä poliisin haaviin.

– Olen joskus ajanut ylinopeutta. Siitä on jo kauan aikaa, enkä muista enää sakkojen suuruuttakaan, Lauri hymähtää.

Loput tangolaulajat vakuuttivat välttyneensä poliisien hampaisiin joutumiselta.

– Olen puhdas kuin pulmunen, Tomi Kuusela letkauttaa.

Kuvassa takana vasemmalta Heta Halonen, Hanne Kivioja, Hanna Hirvonen ja Sari Tuliniemi, edessä vasemmalta Tomi Kuusela, Janne Marja-aho, Lauri Ketonen ja Keijo Hietikko.

Teksti:Hymyn toimitus, Juhamatti Nieminen
Kuvat:Kari Pekonen
Avainsanat: rikos, Tangomarkkinat

Kommentit

Oma kommentti