Onko sinulla mökki? Poliisilla on sinulle asiaa…

Tähän aikaan vuodesta alkavat yleensä muistuttelut siitä, että loma-asunnot pitäisi suojata talven ajaksi murtovarkaiden varalta. Muistutukset eivät ole turhia, sillä viime vuoden aikana poliisille tuli noin 1800 ilmoitusta vapaa-ajan asuntoihin kohdistuneista varkauksista. Nyt poliisi antaa viisi vinkkiä mökinomistajille.

Ei ole olemassa varmaan mitään keinoa, jolla varkaat pysyisivät kokonaan poissa, mutta vahinkojen minimoimiseksi on sentään jotain tehtävissä, toteaa poliisi.

1. Olisi hyvä käydä itse tai pyytää vaikka mahdollisuuksien mukaan mökkinaapuria käymään säännöllisesti tarkastamassa, että kaikki näyttää olevan kunnossa.

2. Kaikki arvokkaat esineet ja sellaiset tavarat, joiden ei halua häviävän, kannattaa siirtää pois pitkäksi aikaa tyhjilleen jäävästä asunnosta. Jos kaikkea arvokasta ei voi siirtää toisaalle, niin ainakaan niitä ei kannata jättää näkyvälle paikalle.

3. Jos mökille jää säilytettäväksi jotain arvokasta omaisuutta, on se hyvä piilottaa kunnolla ja merkitä tunnistettavasti. Selkeät ja vaikeasti poistettavat/peitettävät merkinnät vaikeuttavat tavaran edelleen myyntiä.

4. Oveen on hyvä hankkia kunnollinen lukko.

5. Pelotteena voi toimia myös liikkeeseen reagoivat valot. Langaton hälytysjärjestelmä pitää kartalla siitä, jos joku liikkuu luvatta mökillä. Myös jo ilmoitus hälytysjärjestelmästä saattaa saada voron toisiin ajatuksiin.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: poliisi, vinkit, mökit

Kommentit

Oma kommentti