Oudot oireet kummastuttavat – 2500 suomalaispotilasta otettu seurantaan!

Tuhannet täysmetallisen lonkkanivelen saaneet potilaat kärsivät erilaisista oireista. Pohjoismaiden suurin tekonivelsairaala, tamperelainen Coxa Oy on joutunut ottamaan 2500 potilasta seurantaan.

Asiasta kirjoittaa painettu Hymy-lehti.

Jatkuvaa kuvotuksen tunnetta, kipeytynyt lonkka, turvotusta, omituisia sydänoireita, metallin makua suussa, huimausta… Tekonivelen saaneilla oireet ovat moninaiset mutta yhtenevät.

Suomessa alettiin 2000-luvulla asentaa tekoniveliä, joissa sekä kuppi- että nuppiosa ovat raskasmetallia tai metallipintaisia. Niiden uskottiin kestävän paremmin. Nyt monet tekonivelen saaneet tuskailevat, etteivät tiedä mitä ovat sisuksiinsa saaneet. Monella asiakkaista on kohonneita veren metallipitoisuuksia. Raskasmetallisten tekonivelten käyttöä ei ole kielletty vieläkään.

Hymyssä puhuu muun muassa Raini Kiukas -niminen puuhanainen, joka on taistellut tekonivelleikattujen puolesta jo vuosikausia.

Yksi suurimmista vääryyksistä on hänen mukaansa tällä hetkellä se, että uusintaleikkauksesta jää potilaan kontolle paljon kustannuksia, joita ei korvata. Tai korvataan eriarvoisesti riippuen valmistajasta. Toistaiseksi kansanedustajilta on tullut asiaan vain myötätuntoa, ei muuta.

Kuvan tekonivel ei liity juttuun, Wikimedia Commons

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: tekonivel

Kommentit

Oma kommentti