Paulilla on erikoisempi harrastus: Huijaan huijareita, ja näin se käy!

Pari vuotta sitten Pauli Matalamäki, 26, Pohjanmaalta törmäsi henkilökohtaisesti nettimaailman ikävään lieve­ilmiöön: huijareihin.

– Minulta yritettiin ostaa puhelinta ulkomaille hyvinkin avokätisellä summalla. Puhelin olisi tietenkin pitänyt lähettää ensin ja sitten olisin saanut rahat tililleni, Pauli naurahtaa.

– Tajusin heti, että kyseessä on huijari ja sain idean, että eipäs päästetäkään tätä kelmiä ihan niin helpolla!

Samalla Pauli vielä keksi, että mitäpäs jos narutankin nettihuijaria oikein kunnolla huumorin siivin ja teen siitä videon.

– Pitkitin kaupankäyntiä oikein urakalla ja esitin puolityhmää, huonosti englantia osaavaa henkilöä. Siinä oli paljon sellaista spedemäistä hervotonta huumoria, jota tämä ulkomaalainen huijari ei tietenkään tajunnut.

Pauli latasi videonsa Youtube-kanavalleen iltamyöhään. Aamulla hän ei meinannut uskoa silmiään:

– Videota oli katsottu muutamassa tunnissa lähes satatuhatta kertaa ja luku kasvoi koko ajan. Sehän innosti heti tarttumaan kunnolla aiheeseen ja ryhdyinkin tekemään videosarjaani ”Huijataan huijareita”.

Nyt Pauli kertoo elämästään ja harrastuksestaan painetun Hymyn sivuilla. Hänellä on harrastuksessaan myös selkeä missio:

-Perusidea on vain tekeytyä yksinkertaiseksi jallitettavaksi ja sitten aletaan pikkuhiljaa ohjata yhteydenpitoa täysin pöhköön suuntaan. Tarkoituksena on tuhlata mahdollisimman paljon huijarin aikaa, koska se on sitten pois huijarin ajasta tehdä vahinkoa varsinaisille uhreilleen, Pauli valistaa.

Jutun lehteemme on kirjoittanut ja kuvannut Kai Merilä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: huijaukset, netti, nettihuijari, Pauli Matalamäki, verkko

Kommentit

Oma kommentti