Petri Nygård, nyt puhutaan massista eli rahasta eli hillosta!

Petri Nygård paukautti Luxusta-sinkullaan suomalaisten musahermoon. Parissa viikossa YouTubea on rääkätty alun neljättä sataa tuhatta kertaa. Hymy kysyi Petriltä muun muassa menestyksestä ja rahasta.

Olet menestynyt mies. Firmasi liikevaihdot ovat huutaneet hoosiannaa ja on sitä palkkaakin tullut nostettua. Mitä taloudellinen suksee ja raha merkitsevät sinulle?

-Mä olen aloittanut musan tekemisen ihan harrastepohjalta. Nyt kun sitä on tehnyt tässä kymmenet vuodet, siitä on muodostunut jo ihan elämäntapa. Välillä tulee enemmän rahaa ja menestystä, välillä vähemmän.

-Ei se kuitenkaan mitään muuta. Tekisin ja teen musaa joka tapauksessa. Ja muutenkin olen ajatellut aina, että kun mitä tahansa kulttuuria ja taidetta tehdään, raha ei mitenkään voi olla mielessä.

Mikä on suurin hankinta, mihin olet mammonaa sijoittanut?

-Ne liittyvät kaikki musiikkiin. On hankittu pakettiautoa, bussia, omia keikkakamoja, valoja ja joitain laitteita videokuvaukseen…

Onkos sinulla vieläkään omaa autoa?

-Ei ole autoa eikä ole ajokorttiakaan. Ei mua ole ikinä kiinnostanut mopot ja autot. Tai silloin kun olisin voinut mennä autokouluun halusin vain rullalautailla, hah hah, ei tätä oikein osaa selittää. Bensakin on sikakallista ja kaikki autoverot, äääh…

Kuullut olen sellaistakin, että vaikka juomalauluja olet tehnyt, ja joskus kuppi on maistuva, niin röökiä et vedä?

-Moni meistä kamuista alkoi viimeistään intissä polttamaan, mutta ei sekään mua kiinnostanut mitenkään. Olen maistanut muutaman kerran ja päättänyt että minun juttuni tämä ei ole. Haisee pahalle ja maksaa vitusti, en ymmärrä.

Millainen on täydellisen hauska Petri-ilta?

-Ei kai siihen mitään ihmeellistä oikeestaan, samaa kuin varmasti niin monella muullakin. Jutustelua, musaa, ruokaa, juomaa, saunaa. Parasta on mielestäni kun ollaan omalla porukalla yhdessä jonkun kotona. Koska jos baariin päädytään, niin kaikki aina häviävät omille teilleen.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Petri Nygård, raha, menestys

Kommentit

Oma kommentti