Poliisi huolestui: Koronakriisi voi lisätä lasten seksuaalista häirintää ja rikoksia

Poliisi on huolissaan lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten lisääntymisestä koronakriisin aikana. Ilmiöstä on merkkejä sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Miksi näin?

Siksi, että lapset ja nuoret ovat tällä hetkellä tavallista enemmän verkossa, kun sekä koulunkäynti että kaverit ovat siirtyneet päätelaitteille. Vanhempien puolestaan voi olla poikkeustilanteessa tavallista hankalampaa seurata, mitä lapset laitteilla tekevät.

– Valitettavasti poikkeustilan myötä myös lapsista seksuaalisesti kiinnostuneilla henkilöillä on enemmän aikaa ja mahdollisuuksia toimia verkossa, sanoo poliisin kyberrikostorjuntakeskuksen päällikkö, rikostarkastaja Mikko Rauhamaa.

Läppärin tai tabletin tai puhelimen poisottaminen ei välttämättä ole oikea ratkaisu. Lapsi alkaa tehdä asioita salassa ja salailla asioita. Tärkeintä olisi poliisin mukaan kertoa lapselle, että jos tapahtuu jotain outoa, niin siitä pitää kertoa vanhemmille.

Poliisi kehottaa myös niitä, joilla on kiinnostusta lapsiin seksuaalisessa mielessä, hakemaan apua.

– Ammattiavun hakeminen ei ole häpeällistä. Häpeällisempää on lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa tai kaltoinkohtelua kuvaavien kuvien tai videoiden katsomisen jatkaminen, poliisista korostetaan.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: lapset, poliisi, seksuaalinen hyväksikäyttö

Kommentit

Oma kommentti