Kuvituskuva ei liity juttuun

Poliisi nappasi kuudesluokkalaisen pojan itse teosta – melkoinen suunnitelma

12-vuotias australialaispoika on jäänyt poliisin haaviin auton ratista. Ihan mikä tahansa tempaus ei ollut kyseessä.

Nuorukainen nimittäin haaveili ajavansa koko maan halki idästä länteen. Matkaa Kendallin ja Perthin kaupunkien välillä on kilometreissä yli 4000.

Poika tavoitettiin ratista viime lauantaina. Hän oli ajanut jo kolmasosan matkasta, eli 1300 kilometriä.

Helmikuussa samanikäinen suomalaispoika nappasi sukulaisensa auton Raahessa ja lähti ajamaan sillä Turkua kohti. Välimatkaa on useita satoja kilometrejä. Hän ehti ajaa melkoisen matkan, Närpiöön eli Vaasan lähelle saakka, kun suistui tieltä. Hän kuoli vammoihinsa.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: poliisi, auto, poika

Kommentit

Oma kommentti