Poliisimies kirjoitti vetoavan kirjeen rattijuoppouden estämiseksi

Itä-Uudenmaan poliisin ylikonstaapeli Risto Maksimainen on kirjoittanut kansalaiskirjeen tipattomasta tammikuusta.

-Tipattomuus kuuluu kuitenkin liikenteeseen aina, ei pelkästään tammikuussa, hän vetoaa ja kertoo, että rattijuopumus on mukana joka kolmannessa kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa.

”Jos otat, et aja” kampanjoitiin aikanaan. Siihen voisi Maksimaisen mukaan lisätä nykyisin pari uutta slogania:

-Jos joku ottaa, estä häntä ajamasta. Jos joku ottaa, älä lähde hänen kyytiinsä.

Maksimaisen kirjoituksen mukaan jo pienikin veren alkoholipitoisuus huonontaa ajokykyä ja nostaa onnettomuuteen joutumisen todennäköisyyttä.

Maksimaisen oman työpaikan eli Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella rattijuopumusten kehitys näyttää viime vuoden osalta olleen huonompi kuin muualla maassa. Ehkä tämä kirvoittaa konstaapelin kirjoitukseensa.

-Rattijuopumus on rikos. Sen lisäksi siitä aiheutuu mittavat aineelliset kulut yhteiskunnalle ja osallisille. Henkisten kärsimysten määrää ei voi edes mitata. Hyssyttely ja ongelman piilottelu ei paranna tilannetta. Vastuu on meillä jokaisella, ettei rattijuoppo lähde rattiin tai ainakin jää kiinni. Tipaton kuljettaja on todennäköisemmin tapoton.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: poliisi, alkoholi, blogi, kirje, tipattomuus, Risto Maksimainen

Kommentit

Oma kommentti