Poliisiylijohtaja: Tehtävänämme huolehtia, ettei Suomessa oleskele heitä, joilla ei ole siihen laillista oikeutta

-Poliisin tehtävänä on huolehtia siitä, että Suomessa ei oleskele ihmisiä, joilla ei ole siihen laillista oikeutta. Äärimmillään se tarkoittaa sitä, että poistamme henkilöt maasta, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen totesi poliisin järjestämässä palautuksia käsitelleessä mediatilaisuudessa tänään tiistaina Helsingissä.

Kielteisten turvapaikkapäätösten saaneiden henkilöiden palautusten määrän odotetaan lisääntyvän lähitulevaisuudessa. Tällä hetkellä vastaanottopalveluiden piirissä on noin 10 000 kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta henkilöä.

Osa palautuspäätöksen saaneista henkilöistä ei suostu palaamaan ja halua noudattaa päätöstä vapaaehtoisesti. Laittoman maassa oleskelun ennakoidaankin lisääntyvän.

Poliisiylijohtaja Kolehmaisen mukaan sisäisen turvallisuuden kannalta on tärkeää, että turvapaikanhakijoiden hakemukset käsitellään nopeasti ja sitä seuraa joko nopea integraatio suomalaiseen yhteiskuntaan tai nopea paluu.

-Tämä on tärkeää myös ihmisten itsensä kannalta. Laittomasti maassa oleskelevat sekä maasta poistamista odottavat ulkomaalaiset ovat haavoittuvassa asemassa, hän sanoo.

-Tehokkaalla ja toimivalla palautustoiminnalla ennaltaestetään laitonta maassa oleskelua ja siihen liittyvää syrjäytymisriskiä.

Poliisi palautti viime vuonna kaikkiaan noin 2 600 palautuspäätöksen saanutta ulkomaalaista. Yli 2 000 palasi valvottuna ja vain viidesosa poliisin palauttamista palautettiin saatettuna poliisipartion toimesta kotimaahansa saakka.

-Saatettuna palautettujen osuus poliisin palauttamista kuitenkin lisääntyy, sillä poliisi ei juuri palauta enää vapaaehtoisia palaajia, poliisitarkastaja Mia Poutanen Poliisihallituksesta kertoo.

Poliisitarkastaja Poutasen mukaan palautusten järjestelyissä käytetään laivoja, eri lentoyhtiöiden reittilentoja sekä EU-maiden yhteispalautuslentoja ja kansallisia tilauslentoja eli niin sanottuja charter-lentoja.

-Lähes kaikki kuitenkin palautetaan tavallisilla reittilennoilla tai laivalla. Viime vuonna vain neljä prosenttia palautettiin tilauslennolla. Charter-lentoja käytetään erityisen haastavissa tapauksissa sekä silloin, kun useita henkilöitä palautetaan samaan maahan kerrallaan, Poutanen sanoi.

Tilauslennoilla ei yleensä kohdata ongelmatilanteita ja reittilennoillakin ne ovat lähinnä harvinaisempia yksittäistapauksia.

-Lähtökohtana on järjestää palautus saatettunakin niin, että kanssamatkustajat harvoin edes huomaavat, että koneessa on mukana poliiseja palautettavan kanssa, ylikomisario Liisa Lintuluoto Helsingin poliisilaitoksesta kertoi.

Julkisuudessa on käyty keskustelua muun muassa mielenosoittamisesta lentoasemalla.

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Ari Karvonen muistutti rikosoikeudellisista seuraamuksista, mikäli yksittäisiä palautuslentoja tai lentokenttäalueen turvallisuutta yritetään vaarantaa.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: pakkopalautukset, poliisi, ulkomaalaisvalvonta

Kommentit

Oma kommentti