Pomojen uskomattomat palkat: Pomo tienaa päivässä sen minkä duunari kuussa

Kohuyhtiö UPM Kymmene ei ole ainoa. Suomessa on lukuisia suuryritysten huippujohtajia, jotka nostavat miljoonien eurojen vuosituloja. Joukkoon kuuluu myös Elinkeinoelämän keskusliiton terävin kärki.

Hymy listasi nämä kaikki. Voit lukea reportaasin ansiotuloineen täydellisenä versiona painetusta Hymy-lehdestä. Tässä jutussa vain osa tuloista.

Elokuun lopulla metsäyhtiö UPM Kymmene ilmoitti Jämsässä sijaitsevan Kaipolan paperitehtaan sulkemisesta. Se tarkoittaa loppua 450 työpaikalle itse tehtaassa samalla, kun konserni sanoi vähentävänsä yhteensä 840 työpaikkaa osana kilpailukyvyn parantamista.

Kaipolan lopettamisen yhteydessä julkisuuteen nousi tieto, miten päätähuimaavat tulot UPM Kymmenen toimitusjohtajalla Jussi Pesosella on.

Pesonen tuloutti viime vuonna yhtiön johtamisesta bruttona yhteensä 5 576 000 euroa, joka koostuu 1 096 000 peruspalkasta ja 29 000 euron luontaiseduista, 1 426 000 kannustinpalkkiosta ja osakepalkkioista 3 025 000. Se tarkoittaa laskennallisesti noin 465 000 euron kuukausituloa.
Lisäksi metsäjätti maksoi hänelle eläkemaksuja yhteensä lähes kaksi miljoonaa euroa.

Muillakaan johtajilla ei huonosti mene. Tässä alla siis vain pieni osa lehdestä löytyvistä tuloista:

Konecranes, toimitusjohtaja Rob Smith
Vuosipalkka 833 337 euroa, saman suuruinen lyhyen aikavälin kannustin sekä vuonna 2020 päättyvä osakepalkkiojärjestelmä korkeintaan kaksi kertaa vuosipalkka.

Metso Outotec, toimitusjohtaja Pekka Vauramo
Vuosiperuspalkka 825 000 euroa työsuhde-etuineen sekä enimmillään kolmen vuosipalkan suuruiset lyhyen ja pitkän aikavälin kannustimet, yhteenlaskettu summa voi olla 2 475 000.

OP Ryhmä, pääjohtaja Timo Ritakallio
Perusrahapalkka luontaisetuineen viime vuonna 807 795 euroa. Lisäksi suurimmillaan yhtä vuosipalkkaa vastaava tulospalkkio.

Huhtamäki, toimitusjohtaja Charles Héaulmé
Vuosipalkka 800 000 euroa, lyhyen aikavälin kannustin 800 000, lisäksi kolmivuotinen osakepalkkiojärjestelmä.

Finnair, toimitusjohtaja Topi Manner
Vuosipalkka 775 000, lisäksi lyhyen aikavälin kannustin enintään 60 prosenttia vuosipalkasta eli 465 000 euroa vuodessa sekä kolmivuotinen osakepalkkiojärjestelmä, enintään 120 prosenttia palkasta eli 930 000 euroa.

Outokumpu, toimitusjohtaja Heikki Malinen
Peruspalkka 780 000 euroa, lyhyen aikavälin kannustinpalkkio maksimissaan yksi vuosipalkka sekä osakekannustinjärjestelmä enimmillään 120 prosenttia palkasta.

YIT, toimitusjohtaja Kari Kauniskangas
Peruspalkka 594 722, viime vuonna luontaisetujen, tulospalkkion ja osakepohjaisten kannustinjärjestelmien jälkeen yhteensä 744 116 euroon.

SOK, pääjohtaja Taavi Heikkilä
Vuosipalkka 742 900, luontoisedut 41 931 ja tulospalkkiot 330 585.

Valmet, toimitusjohtaja Pasi Laine
Vuosipalkka 680 000 sekä muuttuvien palkanosien suhteellinen osuus enintään kaksi tai kolme kertaa kiinteä palkka. Suurimmillaan tämä on 2 040 000.

Elisa, toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila
Rahapalkka 637 291 euroa, minkä ohella lyhyen aikavälin palkkio korkeintaan 90 prosenttia tästä eli 573 000 euroa. Lisäksi avokätinen osakepalkkiojärjestelmä.

Kemira, toimitusjohtaja Jari Rosendal
Vuosipalkka 595 350, minkä lisäksi 70 prosenttia vuosipalkasta vastaava lyhyen aikavälin kannustinpalkkio eli vajaat 417 000 euroa. Lisäksi päälle osakepalkkiojärjestelmä.

Varma, toimitusjohtaja Risto Murto
Palkka ja luontoisedut vuonna 2019 yhteensä 563 918 euroa, tulospalkkio 226 600 euroa. Lisäksi sivutuloja Sammon hallituksesta (93 000) sekä Wärtsilästä (70 000).

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: ansiotulot, johtajat, raha

Kommentit

Oma kommentti