Porissa jaeltu lapsille hengenvaarallisia karkkeja?

Porilaisissa Facebook-ryhmissä on lähtenyt tänään leviämään varoitus lapsille annetuista karkeista.

Alkuperäisen julkaisun yhteydessä on kuva suklaakonvehdista, jossa on ollut neuloja. Varoittajan mukaan lapsi on saanut makeisen Porin Vanha-Koiviston alueella.

Karkki on annettu nuutinpäivän kiertelyn yhteydessä.

Etenkin Länsi-Suomen alueella on edelleen voimissaan tapa, jonka johdosta lapset kiertävät 13. tammikuuta ovelta ovelle. Yleensä he esittävät laulun ja saavat siitä vastineeksi pienen palkkion.

Löytö on luonnollisesti aiheuttanut pelkoa porilaisissa vanhemmissa. Kommenttien perusteella kukaan ei ole toistaiseksi loukkaantunut järkyttävän teon aiheuttamana.

Edit: 14.1.2020 Maakuntajulkaisu Satakunnan Kansa tietää kertoa, että kyse on ollut väärinymmärryksestä. Tapaus on lehden tietojen mukaan vahinko. Pieniä nauloja on käytetty, kun konvehteja on kiinnitetty eräänlaiseen ”karkkikuuseen”. Osaan kääreistä on vahingossa jäänyt nauloja, kun karkkeja on annettu lapsille. Neuloja ei siis ollut piiloteltu karkkien sisään.

Kuvan karamelli ei liity juttuun.

Suklaa, Armo, Kookospähkinä, Candy, Bar, Ruoka

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: vaarallinen, konvehti

Kommentit

Oma kommentti